Helsingin yliopiston Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusola pitää todennäköisenä, että sunnuntaina voimaan astunut aselepo pitää sen ensimmäisen, kuuden viikon mittaisen vaiheen ajan.
– Mitä tapahtuu sitten toisessa vaiheessa, jolloin on tarkoitus sopia pysyvästä tulitauosta, niin sen suhteen varmasti tilanne on epäselvempi, Juusola sanoo.
Hän muistuttaa, että Israelin hallituksessa on paljon halua jatkaa sotaa.
Vielä sunnuntaiaamuna Israel teki iskuja Gazan puolelle. Israelin ulkoministeri Gideon Saar sanoi myöhemmin päivällä, että Hamas tulee saada pois vallasta Gazassa, jotta pysyvä aselepo on mahdollinen.
Israelin äärioikeistolaisen Otzma Yehudit -puolueen jäsenet ilmoittivat eronneensa hallituksesta Gazan aselepo- ja vankienvaihtosopimuksen takia.
Puolueen kansallisen turvallisuuden ministeri Itamar Ben-Gvir sanoi, että Israelin on palattava sodankäyntiin, koska Gazan kaistaa hallitsevaa ääriliikettä Hamasia ei ole kukistettu.
Juusolan mukaan Israelin hallituksen halukkuus sotaan voi aiheuttaa sen, että pysyvämpään aselepoon ei päästä.
– Tilanne voi palautua, eikä myöskään päästä sopimukseen siitä, että Israel vetäytyisi Gazasta.
Paljon ongelmia vielä edessä
Juusola sanoo, että tarkoitus on jatkaa neuvotteluja siihen asti kunnes sopimukseen päästään, jolloin aselepo pysyisi voimassa myös ensimmäisen vaiheen jälkeen.
Jos neuvottelut jatkuvat pitkään, todennäköisyys väkivaltaisuuksien paluusta kasvaa.
– Tämä toinen vaihe on se suurin kysymys ilman muuta, Juusola sanoo.
Juusolan mukaan Yhdysvaltojen uuden hallinnon ja arabimaiden rooli on suuri tilanteen rauhoittamisen suhteen.
– Kumpaakin osapuolta pitää ehdottomasti painostaa voimakkaasti jatkossakin, jotta päästäisiin edes pysyvämpään tulitaukoon – saati sitten poliittiseen ratkaisuun Gazan tai koko konfliktin osalta. Paljon on vielä ongelmia edessä, Juusola summaa.
Israelin painostaminen tapahtuisi taloudellisin keinoin. Hamasin suhteen tulisi vaikeuttaa sen toimintaa Gazan ulkopuolella. Toisaalta myös Hamasin suosio on Juusolan mukaan ollut laskussa palestiinalaisten keskuudessa.
– Hinta tämäntyyppisestä väkivaltaisesta vastustuksesta on liian kova.