Lämmin loppukesä vaikutti järviin Hattulassa ja Hämeenlinnassa: syvänteiden happitilanne oli monessa järvessä huono

Näytteenoton yhteydessä havannoidaan myös näytteenottohetken säätiedot. Loppukesän helteiden seurauksena oli järvien syvänteissä happikatoa.

Vedenalainen kuva, jossa ruskeaa vettä. Jalat astumassa uimaportaita pitkin.
Renkolainen Rietajärvi on pieni ja humuspitoinen järvi, josta tutkittiin viime vuonna myös kasviplanktonit. Arkistokuva. Kuva: Jarkko Riikonen / Yle
  • Anne-Maria Niskanen

Ympäristönsuojeluviranomaiset seurasivat viime vuonna Hämeenlinnan ja Hattulan pintavesien tilaa ympäristön tilan seurantaohjelman mukaisesti kahdeksalla järvellä ja yhdellä ojalla.

Käytännössä seuranta tarkoitti vesinäytteiden ottamista 7.–8. elokuuta. Koska vesiseurantaan varatut resurssit ovat melko pienet, näytteet otettiin kohteista vain kerran, kertoo Hämeenlinnan ympäristötarkastaja Petra Korkiakoski.

– Yhden vesinäytteen perusteella ei pystytä tekemään johtopäätöksiä esimerkiksi seurantajärven tilan muutoksesta huonommaksi tai paremmaksi. Yksittäinen näyte kuvaa hetkellistä tilannetta järvellä.

Tällainen hetkellinen tilannekuva elokuulta oli se, että lämpimän loppukesän sää näkyi järvien happitilanteessa.

– Useiden järvien syvänteissä happitilanne oli huono.

Vesien tilan seurantaan valitaan kohteita eri puolilta Hämeenlinnaa ja Hattulaa. Valitut kohteet ovat keskenään erikokoisia järviä, ja niiden edellisestä seurannasta on useampi vuosi aikaa tai niiden virkistyskäyttö on merkittävää.

Myös Hämeen ely-keskuksen ehdotukset seurantakohteiksi huomioidaan.

Ympäristötarkastaja Petra Korkiakoski kertoo, että viime vuonna seurannassa oli muun muassa pieniä humusjärviä, mutta joukossa oli myös karuja järviä.

– Rengossa sijaitsevasta Rietajärvestä tutkittiin vedenlaadun lisäksi kasviplanktonit, koska Rietajärven Suojeluyhdistys on kiinnostunut järven kunnosta ja sen kunnostamisesta.

Ojavesinäyte otettiin elokuun alussa Iso-Roineeseen laskevasta Iso-Talvilahden ojasta.

– Seurannassa ei ole joka vuosi mukana ojaa, mutta viime vuonna oli, koska ojaveden heikosta laadusta on tullut asiakaspalautetta.

Vesien tilan seurantatutkimukset jatkuvat tänä vuonna ja seurantakohteet esitetään keväällä valmistuvassa Ympäristön tilan seurantaohjelmassa.