Riihimäen uudistettu uimahalli avataan 26. helmikuuta. Halli on ollut pian kaksi vuotta suljettuna remontin vuoksi. Perusparannuksen aikana uimahallin tekniikka ja pinnat uusittiin.
Uimahalliin on tullut uusien altaiden myötä kylpylämäisyyttä. Myös esteettömyys on kohentunut.
Halliin on saatu uusi pitkä liukumäki, ulkoallas, kylmävesiallas sekä monikäyttöisyyttä lisäävä nostopohja-allas. Myös kuntosalin laitteet on uusittu.
Liikuntapäällikkö Markus Rantsi kertoo, että uusittu uimahalli mahdollistaa edelleen monipuolisen seuratoiminnan, vaikka halli onkin muuttunut remontissa kylpylämäisemmäksi.
– Nostopohja-allas mahdollistaa lisäksi hyvin moninaiset käyttömahdollisuudet tilaussaunan kanssa.
Riihimäen halli noudattaa monista muistakin uusista ja uusituista halleista tuttua linjaa pukuhuoneiden suhteen. Uimahallin uusista porteista kuljetaan pukuhuoneisiin rannekkeilla. Rannekkeilla lukitaan myös pukukaapit.
Liikuntaesteisillä ja muilla erityisryhmillä on oma pukuhuone ja pesutila saunoineen allastasolla. Esteettömyyttä on parannettu myös automaattiovilla, värikontrasteilla ja käsijohteina. Uimahallissa on myös nostolaite, jolla liikuntaesteiset voidaan nostaa altaaseen.
Uimalan hissi on siirretty ja hissillä pääsee myös maauimalan tasolle, jonne on rakennettu ensi kesänä maauimalassa käyttöön otettava sauna.
Aikuisten lippu uimahalliin maksaa 6,50 euroa kaikkina aukioloaikoina. Kaikkien alennusryhmien (lapset, eläkeläiset, varusmiehet, opiskelijat) liput ovat 4 euroa.
Uimahallin perusparannus tuli maksamaan 16,9 miljoonaa euroa. Liikuntapaikka-avustusta hallille liikeni 800 000 euroa.
Lisää Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.