Tasavallan presidentti Alexander Stubb sanoo, että presidentiksi uudelleen valittu Donald Trump muutti Yhdysvaltain ulkopolitiikan suuntaa jo ensimmäisellä kaudellaan.
– Nyt näemme siitä erilaisia variaatioita. Keskeisin variaatio on America first [Amerikka ensin], hän sanoi Politiikan toimittajien yhdistyksen tapaamisessa torstaina aamupäivällä.
Stubbin mukaan tällä kaudella Yhdysvaltain ulkopolitiikassa tullaan näkemään enemmän ”diilejä”.
– Suomen asema tässä tilanteessa ei ole välttämättä huono. Yksi esimerkki on jäänmurtajat.
Trump on ilmoittanut haluavansa 40 jäänmurtajaa.
Stubb arvioi, että Suomi olisi asiassa vahvoilla. Hän muistutti, että Suomi on rakentanut noin 60 prosenttia maailman jäänmurtajista ja suunnitellut niistä noin 80 prosenttia.
– Osaaminen löytyy Suomesta ja suomalaisilta telakoilta.
Stubb ennakoi, että kaapelirikkoja tulee lisää
Stubb kommentoi myös Itämeren tilannetta ja kaapelirikkoja. Hänen mukaansa maailmanpoliittisessa tilanteessa ollaan menossa ”lähemmäs ja lähemmäs” jonkinlaista hybridisodankäyntiä.
– Tärkeää on, että me suomalaiset pysymme rauhallisina ja pidämme pään kylmänä.
Kaapelirikot tuskin jäävät tähän.
– On hyvin todennäköistä, että näitä tapauksia tulee lisää ja niillä on erilaisia muotoja, Stubb sanoi.
”Hygge-diplomatia toimii”
Trumpin puheet Grönlannin haltuunottamisesta ovat hätkähdyttäneet Euroopassa ja ennen kaikkea Tanskassa.
Tanskan pääministeri Mette Frederiksen kutsui pohjoismaiset johtajat hiljattain illalliselle. Illallisella oli myös Stubb.
– Tanskalainen hygge-diplomatia toimii. Tanska on oikein hyvin hoitanut tätä taustalla, ja totta kai Suomi pohjoismaana tukee Tanskaa, Stubb kuvaa.
Stubbilta kysyttiin, miten Venäjän presidentti Vladimir Putin voidaan taivutella vähintään tulitaukoon Ukrainassa.
Hänen mielestään Putinia ei pidä taivutella vaan pakottaa.
– Oikeastaan juuri sillä tavalla, miten Trump tällä hetkellä toimii. Hän esittää aivan selkeän ukaasin siitä, miten pitää toimia. Hän osoittaa sormella Putinia ja pakottaa hänet rauhanneuvotteluihin.
Ulkopolitiikan marssijärjestys puhuttaa
Ulko- ja turvallisuuspolitiikan marssijärjestyksestä ja valtaoikeuksista on herännyt viime aikoina keskustelua.
Ihmetelty on esimerkiksi sitä, miksi Stubb osallistui pääministeri Petteri Orpon (kok.) sijaan Tanskan pääministerin illalliselle.
Stubb ei nähnyt asiassa ongelmaa.
Hänen mukaansa presidentti, valtioneuvosto ja eduskunta ”ovat kaikki Suomelle töissä”.
– Yhteistoiminta on parhaimmillaan aika arkista. Se on todella tylsää molempiin suuntiin. Me valmistelemme kaikkia kokouksia ja kaikkia toimia yhteistoiminnassa. Viestittelemme aamusta iltaan erilaisista linjoista.