Kemin kaupunginhallitus esitti ja kaupunginvaltuusto hyväksyi Kemin kaupunginjohtajan Matti Ruotsalaisen virkasuhteen päivittämisen toistaiseksi voimassaolevaksi viime vuoden lopulla. Asiasta päätettiin ilman, että paikka laitettiin julkiseen hakuun. Nyt päätöksestä on tehty kunnallisvalitus hallinto-oikeuteen.
Kemin kaupunginhallitus päätti, että se ei jää odottelemaan mahdollisesti pitkää oikeusprosessia, jotta kaupunginjohtaja saadaan sitoutettua pestiin. Kaupunginhallitus esittää nyt kaupunginvaltuustolle, että paikka laitetaan julkiseen hakuun.
Kuntalain mukaan kunnanjohtaja voidaan valita joko toistaiseksi tai määräajaksi. Kemi oli halunnut palkata Ruotsalaisen aluksi kuuden vuoden määräajaksi, sillä hänen sopivuudestaan tehtävään haluttiin varmistua. Ruotsalainen aloitti tehtävässä neljä vuotta sitten.
Valmisteluasiakirjan mukaan Ruotsalaisen kuvaillaan suoriutuneen työstään erinomaisesti ja hänet halutaan sitouttaa tehtävään kaupungin pitkäjänteiseksi kehittämiseksi sekä elinvoiman turvaamiseksi. Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se julistaa viipymättä kaupunginjohtajan viran avoimeen hakuun.