Tanskan pääministeri Mette Frederiksen ja Saksan liittokansleri Olaf Scholz eivät maininneet lehdistölle antamissa lausunnoissaan suoraan Grönlantia tai yhdysvaltain presidenttiä Donald Trumpia.
Tapaaminen Berliinissä osui aikaan, jolloin Trump esillä ajatusta ottaa Grönlanti Tanskan alaisuudesta Yhdysvalloille kansainvälisen turvallisuuden nimissä.
Scholz totesi kuitenkin omassa lausunnossaan ensin saksaksi, että ”rajoja ei tule liikutella voimatoimin”. Tämän perään hän sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan englanniksi ”koskipa tämä ketä tahansa”.
Scholz myös totesi Saksan ja Tanskan olevan vahvoja kumppaneita ja läheisiä ystäviä.
Frederikssen sanoi, että Tanskan ymmärtävän turvallisuuspolitiikan tärkeyden ja Euroopan unionin arvon.
AFP, Reuters