Lemin kunnanhallitus käsittelee kunnanjohtajan jatkoa – on hakenut töitä muualta

Kunnanhallitus ja kunnanjohtaja ovat neuvotelleet sopimuksesta, joka liittyy kunnanjohtajan irtisanoutumiseen.

Nainen seisoo pyöreän pöydän äärellä.
Lemin kunnanhallitus keskustelee tänään kunnanjohtaja Kati Rekolan töiden jatkosta. Kuva: Ville Toijonen / Yle
  • Tanja Hannus

Lemin kunnanhallitus käsittelee tänään luottamuspulaan joutuneen kunnanjohtaja Kati Rekolan jatkoa.

Kunnanhallitus ja Rekola ovat käyneet neuvotteluja sopimuksesta, joka liittyy kunnanjohtajan irtisanoutumiseen. Kunnanhallituksen on määrä tehdä tänään päätösehdotus asiasta.

Rekolan erokorvaus vastaa yhdeksän kuukauden palkkaa. Se edellyttää, että kunnanjohtaja irtisanoutuu itse.

Rekolan palkka oli hänen aloittaessaan 6 700 euroa kuukaudessa. Hän työskennellyt Lemin kunnanjohtajana vuodesta 2021 alkaen.

Kunnanjohtaja on hakenut töitä muualta

Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Jarmo Tölskin mukaan yli puolet Lemin valtuutetuista on kirjoittanut nimensä Rekolalle epäluottamusta osoittavaan listaan.

Lemin kunnanvaltuustossa on 21 jäsentä. Erottamiseen vaaditaan, että kaksi kolmasosaa kaikista valtuutetuista kannattaa sitä.

Viime viikolla selvisi, että Rekola on hakenut Humppilan kunnan hallintojohtajaksi. Hänen lisäkseen Humppilan kunta on haastatellut neljää muuta hakijaa.