Koripallon NBA:n komissaari Adam Silver nosti esiin mahdollisuuden lyhentää NBA-otteluiden 12-minuuttiset neljännekset 10-minuuttisiksi. Peliajan lyhentämisen myötä ottelut mahtuisivat paremmin televisiolähetyksiin ja olisivat kestoltaan yhdenmukaiset kansainvälisten otteluiden sääntöjen kanssa.
– Olen 10-minuuttisten neljänneksien fani, mutta en ole varma, kuinka moni muu on. Se olisi dramaattinen muutos lajille, Silver kertoi keskiviikkona keskusteluohjelma The Dan Patrick Show'ssa.
Silver alleviivasi, että mielipide on hänen eikä NBA aja asiaa eteenpäin aktiivisesti. Silti kannanotto komissaarin suusta on painava, eikä Silver kiistänyt, etteikö asiasta pitäisi jossain vaiheessa keskustella.
– Vielä ei olla siinä vaiheessa, hän sanoi.
NBA:ssa peliaika on ollut 48 minuuttia läpi historian, mutta olympialaisissa ja muissa kansainvälisissä otteluissa peliaika on 40 minuuttia. Yhdysvalloissa pelataan myös otteluita, joissa 40 minuutin peliaika koostuu kahdesta 20 minuutin erästä, mutta NBA on pitänyt kiinni neljästä 12 minuutin neljänneksestä.
Ennätykset romukoppaan?
Peliajan muuttaminen vaikuttaisi olennaisesti tilastointiin ja tilastohistorian vertailuun. Esimerkiksi ottelukohtaiset ennätykset eivät olisi vertailukelpoisia aiempien kanssa, kun peliaika olisi erilainen.
Silver muistutti, että sääntöjen olisi hyvä olla samat kaikissa sarjoissa. Tähän asti NBA on ollut omilla linjoillaan.
– Koska laji on globaali, haluaisimme nähdä, että säännöt ovat samat joka puolella.
– Mitä se sitten merkitsisi ennätyksille ja sellaisille? Mielestäni kahden tunnin televisioformaatti palvelisi paremmin nykyajan television katselutottumuksia kuin pidemmät lähetykset, hän pyöritteli.
Peliajan lyhentäminen voisi olla hyvä asia itse pelin kannalta. Koripalloilijoiden kuorma kauden aikana pienenisi, eikä loukkaantumisia nähtäisi välttämättä enää yhtä paljon kuin nykyisin. Pelaajat olisivat myös kauden ratkaisuhetkillä raikkaampia kuin mitä he nykyisin ovat.