Kemi hävisi korkeimmassa hallinto-oikeudessa kiistan kaupunginteatterin johtajan työsuhteen määräaikaisuudesta

Korkein hallinto-oikeus määräsi Kemin maksamaan entiselle teatterinjohtajalle Sarianne Tursaalle yhdeksän kuukauden palkkaa vastaavan korvauksen.

Harjoitustilana toimineen pankin kadunpuoleinen jukisivu kuvattuna kevättalvella 2022.
Suomessa on enää kahdeksan täyskunnallista teatteria. Kemissä teatteri aloitti yhdistyspohjaisena vuonna 2023. Kuva: Kati Siponmaa / Yle
  • Jarno Tiihonen

Kemin kaupunginteatterin entinen johtaja Sarianne Tursas (ent. Paasonen) on voittanut kiistan työsuhteensa määräaikaisuudesta. Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan määräaikaisuuksille ei ollut perusteita.

– On helpottavaa, että päätös on tuo. Jos kokee tulleensa kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti, kannattaa älähtää, Tursas kommentoi.

Tursas työskenteli teatterinjohtajana neljässä toisiaan välittömästi seuranneessa määräaikaisessa virkasuhteessa 5.8.2013‒31.7.2021.

Kemin kaupungin mukaan tehtävän luonne yhdessä alan vakiintuneen käytännön kanssa muodostivat viranhaltijalaissa tarkoitetun perusteen Tursaan virkasuhteiden määräaikaisuudelle.

Kaupungin mukaan teatteritaiteen laadun kehittyminen, ajantasaisuus ja taiteellinen uudistuminen edellyttivät teatterinjohtajan vaihtamista määräajoin.

Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan kyseisen teatterinjohtajan tehtävän luonteen ei voida katsoa vaatineen Tursaan ottamista määräaikaisiin virkasuhteisiin eikä määräaikaisille virkasuhteille ollut muutakaan perusteltua syytä.

Suomessa on vain kahdeksan täyskunnallista teatteria

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on ennakkopäätös. Sillä voi olla vaikutusta muiden täyskunnallisten teattereiden johtajien sopimuksiin.

– On ollut tiedossa, että määräaikaisuudet ovat periaatteessa kyseenalaisia, mutta ei ole haluttu olla hankalia. Veikkaan, että monen johtajasopimus menee uusiksi, Tursas arvelee.

Samaa pohtii Kemin kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen.

– Kyseessä on varmaan merkittävä päätös koko alalle, koska käytäntö on ollut vuosikymmenien ajan projektiluonteisuuteen ja määräaikaisuuteen nojaava, hän sanoo.

Korkein hallinto-oikeus sovelsi päätöksessään viranhaltijalakia. Suurin osa Suomen teattereista ei kuitenkaan ole enää täysin kunnallisia, jolloin niiden johtajat eivät ole kunnan viranhaltijoita.

Työnantajaa edustavalla Suomen Teatterit ry:llä on 73 jäsentä, joista kahdeksan on täyskunnallisia teattereita. Täyskunnallisessa teatterissa työehtosopimuksessa työnantajaa edustaa Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT.

– Isossa kuvassa oikeuden ennakkopäätöksellä ei ole suurempaa merkitystä, sillä käsityksemme mukaan alalla ymmärretään hyvin määräaikaisuuksiin liittyvät reunaehdot, sanoo Suomen Teatterit ry:n toimitusjohtaja Kaisa Paavolainen.

Paavolainen kertoo, että teatterit ovat nykyään enimmäkseen yhdistyksiä, säätiöitä tai osakeyhtiöitä, joissa kunnilla on toki edelleen iso rooli.

Kemissä teatteri aloitti yhdistyspohjaisena vuonna 2023.

Kuuntele kuinka Kemin kaupunginteatterin lakkautusuhka puhutti vuonna 2022 myös nuoria teatteriharrastajia. Teatterin nuorisolinjalaiset Aada Köykkä, 14, Mikael Karén, 16, ja Lauri Jäntti, 14, olivat huolissaan myös harrastuksensa jatkumisesta. Toimittajana 20.4.2022 julkaistussa jutussa on Kati Siponmaa.