Haminan kaupunginjohtaja Ilari Soosalun mukaan energiayhtiö Linnoituksen Voiman hallituksen jäsenten ero tuli kaupungille yllättäen.
Kolmihenkisen hallituksen jäsenet ilmoittivat erostaan tammikuun lopulla, ja kaupunginhallitus valitsi energiayhtiölle uuden hallituksen eilen tiistaina.
Linnoituksen voima on Haminan kaupungin omistama yhtiö, jolla on omistuksia Haminan LNG-terminaalissa ja suurjänniteverkkoja ylläpitävässä Kaakon alueverkossa. LNG-terminaali on painanut yhtiön taloutta.
Soosalun mukaan Linnoituksen Voiman hallitus oli aiemmin luvannut jatkaa toimikauttaan vuodenvaihteen yli, jotta se olisi saanut ratkottua LNG-terminaalin omistukseen ja vastuisiin liittyvät keskeneräiset kysymykset.
Soosalun käsityksen mukaan hallituksen jäsenten erojen syynä oli se, etteivät he olleet löytäneet keskeneräisiin asioihin yhtenäistä näkemystä.
– Tämä on tieto, joka on meille annettu, hän kertoo.
Konkurssi saattaa uhata
Kaupunginhallitus suositteli viime viikolla, että Linnoituksen Voima selvittäisi yrityssaneeraukseen hakeutumista. Tällä yhtiö voisi välttää sitä mahdollisesti uhkaavan konkurssin.
Kaupunginjohtaja Soosalun mukaan tiistaina nimetty uusi hallitus selvittää nyt saneeraukseen hakeutumista. Selvityksen on määrä valmistua alkuperäisen aikataulun mukaisesti eli jo ensi viikon torstaina.
Linnoituksen Voima -yhtiö syntyi viime vuonna sen jälkeen, kun silloinen kaupunginyhtiö Haminan Energia oli myynyt pääomasijoittajalle tytäryhtiönsä Haminan Kaukolämmön ja Haminan Sähköverkon.
Sijoitusyhtiö jatkaa toimintaa Haminan Energia -nimellä, eikä Linnoituksen Voiman tilanne ei vaikuta esimerkiksi Haminan Energian sähköasiakkaisiin.
Talousvaikeuksien mahdolliset vaikutukset haminalaisille veronmaksajille syntyisivät kaupungin talouden kautta.