Yksi sai surmansa henkilöauton ja rekan törmäyksessä Lapinlahdella

Henkilöauton kuljettaja kuoli nokkakolarissa. Onnettomuus tapahtui keskiviikkona iltapäivällä.

Poliisin hihamerkki nahkatakissa.
Kuva: Toni Pitkänen / Yle
  • Ilkka Ritvanen
  • Marika Harjumaa

Lapinlahdella Iisalmentiellä sattui keskiviikkona henkilöauton ja rekan nokkakolari hieman ennen viittä iltapäivällä. Henkilöauton kuljettaja sai surmansa kolarissa, kertoo poliisi.

Onnettomuus sattui Lapinlahdelta noin kaksi kilometriä Iisalmen suuntaan. Henkilöauto ajautui toistaiseksi tuntemattomasta syystä vastaan tulevien kaistalle ja törmäsi rekan keulaan.

Ajoneuvot vaurioituivat pahoin. Rekan etuosa kaatui törmäyksen jälkeen kulkusuunnassa oikealle puolelle kyljelleen.

Rekan kuljettajalle ei aiheutunut fyysisiä vammoja. Kolarissa ei ollut muita henkilöitä osallisina.

Tapahtuma-aikaan lunta pyrytti ja tienpinta oli liukas. Poliisi tutkii tapahtunutta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, jossa rikoksesta epäiltynä on henkilöauton kuljettaja.

Toinen kaista suljettiin tuntikausiksi rekan nostamisen vuoksi.