Käärijältä yllätyspaljastus: harkitsi hetken pyrkivänsä myös Ruotsin viisuihin

Ilmoittautumisaika oli mennyt, joten Käärijän ei tarvinnut lopulta pohtia, voisiko hän edustaa muitakin maita kuin Suomea.

Käärijä ja Hooja villitsivät yleisön Tampereella. Kuvaus: Jani Aarnio / Yle.
  • Anu Leena Hankaniemi
  • Ville Vedenpää

Rap-artisti Käärijä eli Jere Pöyhönen paljastaa, että hän pohti jopa ruotsalaiseen euroviisukisaan eli Melodifestivalen-laulukilpailuun osallistumista.

Käärijä ja ruotsalainen Hooja-yhtye esiintyivät Luulajan osakilpailussa. He esittivät väliaikanumerona vasta julkaistun yhteisen kappaleen San Francisco boy. Esitys sai ruotsalaisilta hehkutusta.

Varsinaiseen kisaan aika ilmoittautua oli jo mennyt. Käärijä pohtii, voisiko teoriassa edustaa muitakin maita kuin Suomea.

– En tiedä voisiko. Suomi on mun rakas maa. Olen toisaalta niin hullu persoona, että tykkään aiheuttaa hämminkiä, olisi ollut hassu juttu.

Käärijä ja Hooja esiintyivät Tampereella lauantaina Tornihotellin edessä ulkoilmassa.

Käärijän ja Hoojan ulkokeikka UMK 2025.
Käärijän ja Hoojan ulkoesiintyminen Tampereella Tornihotellin edessä herätti riemua faneissa. Kuva: Jani Aarnio / Yle

Tämänvuotisessa UMK:ssa on Käärijän mukaan todella kova taso. Käärijä on fiiliksissä, koska hänen hyvä ystävänsä Erika Vikman on kisassa, mutta hänen mukaansa koko show on nyt kovatasoinen.

– Ehkä eka vuosi UMK:ssa, kun olen lisännyt omaan Spotify-listaani noin monta kappaletta.

Käärijän kappale Cha cha cha voitti UMK:n vuonna 2023. Käärijä sai Euroviisuissa eniten yleisöääniä, mutta sijoittui toiseksi.

Käärijä ei usko, että hän koskaan pääsee Euroviisu-leimastaan.

– Katsotaan kuinka kauan minua vedetään tänne. Luulen, että olen aina osa tätä, vaikka en aina paikan päällä tai näkyvillä.

Käärijän ja Hoojan ulkokeikka UMK 2025.
Hooja ja Käärijä herättivät vasta riemua Ruotsissa yhteisesiintymisellään. Nyt oli Tampereen vuoro kiljua. Kuva: Jani Aarnio / Yle