Kaksi veljestä on tuomittu miehen tapon yrityksestä Helsingin Vallilassa.
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1998 syntyneen Hussein Abdilhafiid Alin kuuden vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.
Hänen vuonna 2003 syntynyt pikkuveljensä Hussein Mustafa Ali sai kolmen vuoden ja yhdeksän kuukauden vankeusrangaistuksen.
Tuomion mukaan 26- ja 21-vuotiaat veljekset yrittivät tappaa miehen Mäkelänkadulla sijaitsevassa parturiliikkeessä puukottamalla. Henkirikoksen yritys tapahtui 25. syyskuuta 2024.
Tapon yritystä edelsi tappelu uhrin ja syytettyjen veljesten välillä. Nujakka alkoi siitä, kun uhri huomautti veljeksille ilokaasun käytöstä lasten edessä. Uhri ja tekijät tunsivat toisensa tuttavien kautta.
Yhteenoton jälkeen veljekset poistuivat paikalta ja uhri meni viereiseen parturiliikkeeseen jatkamaan parturikäyntiään. Hetken päästä veljekset ilmestyivät parturiliikkeeseen naamioituneina teräaseiden kanssa.
Tuomion mukaan vanhempi veli puukotti uhria useita kertoja. Nuorempi veli yritti estää uhria poistumasta. Tuomion mukaan he toimivat yhdessä.
Syyttäjä vaati veljeksille kovempaa tuomiota murhan yrityksestä. Tuomion mukaan teko ei kuitenkaan ollut vakaasti harkittu eikä erityisen raaka tai julma, joten se ei täyttänyt murhan yrityksen tunnusmerkkejä.
Käräjäoikeuden mukaan teossa oli murhan yritystä läheneviä piirteitä, jotka vaikuttivat miehille annettujen vankeusrangaistusten pituuteen. Parturiliikkeessä oli teon aikaan paikalla myös sivullisia ja jopa pieniä lapsia.
Poliisin esitutkinnassa ei selvinnyt viitteitä siitä, että tilanteessa olisi ollut kyse jonkin katujengin sisäisestä tai katujengien välisestä väkivallasta. Puukotuksen motiivi oli parturin edessä tapahtuneen tappelun kostaminen.
Tuomio ei ole lainvoimainen.