Studiossa pauhaa Teemu Jokisen rumpukomppi. Muita soittimia ei kuulu, vaikka yhdeksän muusikkoa soittaa ja laulaa täyttä päätä.
Vahvistimia ei tarvita, sillä biisi raikaa soittajien kuulokkeista ja tarkkaamon kaiuttimista.
Tuottaja, rumpali Antti Lehtinen kävelee ympyrää korva tarkkana ja katselee lasin takana uutta biisiä sovittavaa bändiä.
– Tosi rasvainen soundi, Lehtinen huikkaa lasin takana soittavalle muusikolle biisin päätyttyä.
– Oliko tuo hyvällä vai pahalla, soittaja kysyy.
– Hyvällä. Älä koskaan muutu, Lehtinen hihkuu.
Videolla Tero Vesterinen kertoo, miksi vanha on parempi kuin uusi levyä tehdessä. Mukana on myös pieni maistiainen julkaisemattomasta biisistä:
Sarjaankytketyt muusikot
Vesterinen Yhtyeineen viettää Helsingin Kalasatamassa sijaitsevalla studiolla koko kevään. Tekeillä on bändin yhdeksäs albumi. Bändi säveltää ja sovittaa biisejä paikan päällä livenä.
Se on kumarrus vanhoille hyville ajoille.
Nykyään yhä useampi biisi ja albumi syntyy ”läppärituotantona” kotistudioilla ja työhuoneissa. Raitoja äänitetään kappaleisiin milloin missäkin. Studiolla käydään äänittämässä, jos on pakko.
Levy-yhtiön satsauksen lisäksi Vesterisen taustayhtiö on laittanut likoon omaa rahaa, jotta koko kevään kestävä studiosessio on ylipäänsä mahdollinen.
Motiivina on saada tehtyä levy kunnolla, jotta mikään yksityiskohta ei jäisi kaivelemaan. Kunnianhimoinen tavoite on mahdollinen muun muassa siksi, että yhtye kymmenkertaisti keikkaliksansa seitsemässä vuodessa.
Taustalla vaikuttaa myös rakkaus lajiin, sillä taloudellisesti hommassa tuskin on järkeä.
Bändi itse kuvailee levyntekemisen muutosta sähköopin termeillä. Musiikki oli ennen kuin rinnankytkentä: ideat keksittiin samaan aikaan musiikkia soittaessa.
Sittemmin idealamput musiikkikentällä ovat alkaneet syttyä kuin sarjaan kytkettynä, rumpali Teemu Jokinen kuvailee.
– Moni sovittaa musiikkia yksin. Sitten lähtee joku sähköposti seuraavalle, että tee tähän jotain. Yhdessä tekemisestä tulee ikään kuin sarjamuotoinen. Ensimmäinen määritteli, mitä toinen tekee.
Studiopäivät kuormittavat
Studiopäivät ovat pitkiä, säätöä ja odottelua täynnä. Se tulee selväksi heti aamulla.
Soittaminen on alkamaisillaan pitkän tovin ennen kuin se oikeasti alkaa. Aina löytyy pikkujuttu, joka pitää vielä sanoa ja sopia.
Rumpali Teemu Jokinen on Vesterisen puhemies ja taiteellinen johtaja.
– Kuorma on päivän päätteeksi niin kova, että on vaikea muistaa, mitä biisiä päivällä soitettiin.
Kommunikaatio on avainasemassa, kun kymmenhenkinen bändi puskee yhteisen tavoitteen eteen. Bändin nuppiluvusta puuttuu jousiorkesteri, kymmenhenkinen sekin, joka tulee studiolle mukaan myöhemmin.
Puheenjohtaja Jokinen on huomannut, kuinka ihmiset ottavat sessioiden aikana erilaisia rooleja. Joku ei välttämättä sano mitään, toinen puhuu päälle entistä hanakammin.
Tässäkin mielessä ”läppärituotannot” ovat musiikintekemisessä kliinisempi ratkaisu. Sellainen sopii muun muassa levy-yhtiöille, Jokinen arvelee.
– Heidän hommansa helpottuu, kun bändi ei ole välissä sähläämässä. Mitä vähemmän päättäviä tahoja, sen helpompaa on mennä yksittäistä visiota kohden, levy-yhtiö Universalille työskentelevän bändin rumpali sanoo.
”Ilman äänitteitä emme olisi lavalla mitään”
Musiikkialalla levymyynti on jo pidemmän aikaa menettänyt merkitystään. Isot rahat tehdään keikoilla, ja niihin tämäkin vuonna 2009 perustettu bändi on alusta asti panostanut.
Jokinen osaa nimetä hetken, milloin hän ymmärsi, että bändin läpimurto valtavirtaan oli totta. Vuonna 2016 Tullikamarin Klubilla Tampereella tavallisena arkitorstaina järjestetty keikka oli yllättäen niin täynnä, ettei väki meinannut mahtua sisään.
Eräänlainen kliimaksi oli keikka täpötäydellä Tampereen areenalla viime marraskuussa.
Miksi sitten käyttää ylimääräistä aikaa ja rahaa monen viikon studiosessioon ja uuteen albumiin? Onko tässä mitään järkeä?
Yhtyeen keulakuva Tero Vesterinen naurahtaa ja toteaa kysymyksen olevan hyvä.
– On tässä ainakin henkisen hyvinvoinnin kannalta järkeä, burnoutista ja masennuksesta kärsinyt laulaja toteaa.
Vesterisen edellinen levy Hetken ikuinen on myynyt kultaa. Aiemmin on tullut myös platinaa.
Pitkäsoittojen kultaraja on 10 000 kappaletta, platinan 20 000. Mukaan lasketaan nykyään suomalaisten tilien kautta tapahtunut kuuntelu striimauspalveluissa erikseen räätälöidyn kaavan avulla.
Hyvin tehdyt levyt ovat Vesterisen kaltaisille yhtyeille edelleen kulmakivi, Teemu Jokinen huomauttaa.
– Ei me oltaisi siellä lavoilla mitään, jos meillä ei olisi näitä äänitteitä. Jos tämä puoli tehtäisiin huonosti, se vaikuttaisi myös lippuluukuilla.
Vesterinen arvioi, että kevään aikana työstettävistä kappaleista karkeasti arvioiden vain neljännes päätyy valmiille albumille. Sen kyllä tuntee, kun biisi löytää muotonsa – sielunsa tai ytimensä, hän vakuuttaa.
– Nytkin ihokarvat nousee. Se on jotenkin maaginen hetki, koska siinä ikään kuin ratkeaa biisin kohtalo.
Sukilla vai ilman?
Tarkkaamon sohvalla lojuu villasukat. Ne, jotka ovat Tero Vesterisen jalassa aina studiopäivinä. Villasukkien pukeminen on jatkuvan veden juomisen kanssa työpäivän pakollisia rituaaleja.
Paitsi tänään. Nyt bändillä on tavallista parempaa päällä, koska haastattelun jälkeen luvassa on promokuvauksia.
Teemu Jokinen vetää tauolla sukkia jalkaan. Hän soittaa paljain jaloin, jotta bassorumpuun saisi paremman tuntuman.
Antti Lehtinen pitää henkeä yllä hurtilla huumorilla. Resepti todettiin toimivaksi edellistä levyä tehdessä.
Päivän biisikin on toiveikas – että maailma vielä joskus menisi taas parempaan suuntaan. Jotain vanhan ajan musiikkiskenen hyggeä tässä kaikessa kieltämättä on.
Lounaaksi tilataan carbonaraa.
Mukaan mahtuu mokia
Muusikot viittaavat jatkuvasti toisiin bändeihin, kun he puhuvat tekeillä olevasta kappaleesta. Aamupäivän aikana mainitaan muun muassa Iron Maiden, Mark Knopfler ja yhden hitin ihme Ten Sharp ysäriltä. Biisin alussa on kaikuja Blinding Lights -hitistä.
Musiikki käy omaa keskusteluaan siinä missä muusikotkin. Biisi alkaa kuulostaa mittatilaustavaralta Suomen suurimmille radiokanaville.
Koko kymmenhenkinen poppoo kuuntelee kappaletta yhdessä tarkkaamossa.
Hyvin rullaa, mutta kaikesta päätellen paremminkin voisi.
– Kuuntelukokemus ei koskaan ole yhtä hyvä kuin sitä edeltänyt soittokokemus. Virheet pomppivat esiin, Jokinen manaa.
Yhtye pallottelee vaihtoehtoja. Trumpettistemmaa pitäisi ehkä joiltain osin korjailla, taustalaulut saattaisivat yhdessä kohtaa toimia paremmin yksinkertaisempina, rumpufillejä sovitellaan paikoilleen.
Onneksi tunnelma on sellainen, että sen pahimmankin mokan kaikki kestävät, Teemu Jokinen toteaa.
– Jopa sen, että siitä sanoo joku toinen.
Tässä on koko kevät aikaa.
Vesterisen nyt äänitettävä albumi ilmestyy keväällä 2026.
Muokattu 18.2. klo 18.54: Kuvassa jutun alkupuolella vasemmalla on Stella Löflund, nimivirhe korjattu.