Keski-Suomen pelastuslaitos sai hälytyksen suuresta tulipalosta noin kello 22.30 tiistai-iltana Jyväskylän keskustaan Puistokadulle. Paikalle hälytettiin 16 pelastuslaitoksen yksikköä.
Hälytyksen syynä oli pesukone, joka oli syttynyt palamaan ravintolan keittiössä.
Päivystävä päällikkö Riku Lehtinen Keski-Suomen pelastuslaitokselta kertoo, että tilanne saatiin hallintaan noin puolen tunnin kuluessa hälytyksestä.
Kukaan ei vahingoittunut tilanteessa. Pelastuslaitoksen tiedotteen mukaan palon aikaan kiinteistössä oli noin 50 ihmistä, mutta he poistuivat oikeaoppisesti rakennuksesta ulos hälytyksen soidessa.
Kello 23:n aikaan paikalla oli noin kuusi pelastusyksikköä, jotka suorittivat jälkivahingontorjuntaa ja savutuuletusta.
Viimeinen yksikkö poistui paikalta hieman kello 23:n jälkeen.
Muokattu kello 23:16: Lisätty tiedot sisällä olleiden ihmisten määrästä ja viimeisen pelastusyksikön poistumisesta.