Kuntatekniikan johtaja Jukka Talvi kutsui viime keskiviikkona Vekka Groupin koolle keskustelemaan kaupungin ja Lifti-bussien liikennöinnistä vastaavan yrityksen yhteistyön tulevaisuudesta.
Kehittämistyöpajan taustalla olivat ongelmat, joita paikallisliikenteessä on ilmennyt tänä vuonna.
Työpajan tuloksena syntyi pitkä lista parannustoimenpiteitä.
Kaupunki ja Vekka Group muun muassa sopivat uusista kokouskäytännöistä.
– Live-kokouksia järjestetään kahden viikon välein. Joka toisessa on mukana myös kuntatekniikan johtaja ja Vekan toimitusjohtaja. Yhteistyötä lisätään Stormossenin ja Scanian kanssa, Talvi vahvistaa Ylelle sähköpostitse.
Lisäksi kuljettajille avataan palautekanava ja heidän työolosuhteitaan parannetaan eri näkökulmista.
Jukka Talven mukaan työpaja onnistui erittäin hyvin ja yhteistyö kehittyy hyvään suuntaan.
– Sovimme myös, että otamme käyttöön jatkuvan parantamisen menetelmän.
”Kannustavaa kaikille”
Jatkossa tavoitteena on varmistaa, että Liftin parissa työskentelyn tulee olla kannustavaa kaikille, hyvä henki välittyy myös matkustajille ja että haasteet ratkaistaan rohkeasti yhdessä.
– Yhteistyö jatkuu ja varmasti kehittyy hyvään suuntaan. Vekka ilmaisi tavoittelevansa jatkuvuutta Vaasassa. Emme ole esittämässä uhkavaatimuksia. Yhteistyötä kehitetään hyvällä dialogilla, Talvi toteaa.