Ensimmäiset veden laadun ja jäänpaksuuden mittaukset ovat valmistuneet Saarenkylän Kulpintörmän jätevesivuototapauksen jälkeen.
Neve oy:n mukaan pilkkimistä sekä avantouintia tulee vuotoalueen läheisyydessä välttää korkeiden bakteeripitoisuuksien vuoksi.
Neve on kuluneen viikon aikana tutkinut veden laatua yhteistyössä Rovaniemen kaupungin terveydensuojeluviranomaisen kanssa Saarenkylän Kulpinväylän putaassa.
Tutkimukset aloitettiin sen jälkeen, kun viime tiistaina tapahtunut jäänmurtumisonnettomuus paljasti Kulpintörmän edessä sijaitsevassa vedenalaisessa jätevesiputkessa vuodon. Vuoto korjattiin vuodon selvitystöiden yhteydessä samana tiistaina.
Vesinäytteiden tulokset eivät kuitenkaan ylitä raja-arvoja, jotka edellyttäisivät erillisiä toimenpiteitä. Neve ottaa alueeltaensi viikolla uusia vesinäytteitä seuratakseen veden laadun muutoksia.
Kuluneen viikon aikana Neve on lisäksi suorittanut jäänpaksuusmittauksia vuototapauksen lähialueella. Mittaustulosten perusteella jää on kantavaa, mutta yleistä varovaisuutta jäillä kulkemisessa tulee silti noudattaa, ja kulkua lähellä jään murtumisaluetta tulee välttää.
Murtumiskohta on aidattu huomionauhoin. Neve tiedottaa tilanteesta uudelleen, kun uusien vesinäytteiden tulokset on analysoitu.
Rovaniemen kaupungin terveydensuojeluviranomainen on tutkinut veden laatua myös Koskipuiston ja Roiskeen uimapaikkojen alueella, ja tiedotti torstaina uimaveden olevan näillä alueilla turvallinen esimerkiksi avantouintiin.