Helsingin areena on nyt suomalaisomistuksessa – tältä hallissa näyttää vuosien tyhjäkäytön jälkeen

Areena avasi maanantaina ovensa medialle ensi kertaa lähes kolmen vuoden jälkeen. Tavoitteena on saada tilat käyttöön huhtikuussa.

Toimittaja Lena Nelskylä kertoo videolla, miltä pitkään tyhjillään olleessa hallissa nyt näyttää. Video: Kristiina Lehto / Yle, Matti Myller / Yle
  • Katri Tihilä

Helsingin areenan ovet avattiin tänään maanantaina ensimmäistä kertaa ulkopuolisille kolmen vuoden jälkeen.

Areenan kauppa on nyt virallisesti toteutunut.

Kiinteistösijoitusyhtiö Trevian Kasvu LP Ky on tänään ostanut Helsinki Halli Oy:n C-sarjan päätösvaltaiset osakkeet. Halli on nyt siirtynyt suomalaisomistukseen.

Yhtiön mukaan kauppaprosessi kesti yli kaksi vuotta ja se eteni hyvässä hengessä myyjien kanssa.

Media pääsi maanantaina kurkistamaan pitkään suljettuna olleeseen halliin. Tältä sisällä näytti. Video: Kristiina Lehto / Yle, Matti Myller / Yle

Osapuolet tekivät marraskuussa 2024 sitovan sopimuksen kaupasta. Lopulta kauppa sai luvan helmikuun alussa ulkoministeriöltä ja Ulosottolaitokselta.

Helsingin kaupunki tiedottaa luopuvansa toteutuneen kaupan myötä kaupungin omista toimenpiteistä, kuten lunastuksen hakemisesta.

Myyjiä kaupassa edustanut Kai Paananen kertoo, että kauppaprosessi on ollut pitkä ja monivaiheinen.

– Olen todella ilahtunut ja huojentunut, Paananen kommentoi kauppoja.

Hänen mukaansa vuosien varrella on ollut yli kymmenen ostajaehdokasta, joista osa on ollut ulkomaalaisia alan toimijoita.

Näin Trevian Asset Managementin toimitusjohtaja Reima Södervall kertoo areenan kaupoista. Video: Kristiina Lehto / Yle, Matti Myller / Yle
Tiedotustilaisuus Helsingin areenalla. Kuvassa Reima Södervall. Taustalla Heikki Viitikko.
Trevian Asset Managementin toimitusjohtaja Reima Södervall kertoi olevansa tyytyväinen kauppaan. Kuva: Tiina Jutila / Yle
Henkilö tiedotustilaisuudessa.
Pääomistaja Heikki Viitikko kertoi tiedotustilaisuudessa areenan tilanteesta. Kuva: Tiina Jutila / Yle

Pormestari unelmoi Euroviisuista Helsingissä

Pääomistaja Heikki Viitikko kertoo, että suunnitelmana on saavuttaa tekninen valmius areenan avaamiseen huhtikuussa.

Viitikon mukaan areenan nimi julkistetaan myöhemmin. Tarkoituksena on käyttää areena-nimitystä tulevaisuudessa.

Viitikko kertoo, että areenalla on tarkoituksena olla tulevaisuudessa monipuolinen kattaus kulttuuri- ja urheilutapahtumia. Erityisesti iso huomio on kansainvälisissä huipputapahtumissa.

Vielä ei ole tiedossa, mikä tapahtuma areenalla nähdään ensimmäisenä.

– Meihin on ollut yhteydessä paljon kotimaisia ykkösrivin artisteja, jotka ovat kysyneet, voisivatko he olla ensimmäisiä, Viitikko kommentoi.

Helsingin pormestari, kokoomuksen Juhana Vartiainen unelmoi tiedotustilaisuudessa, että ensi vuonna areenalla voitaisiin viettää Euroviisuja.

Areenan avautumisella on suuri merkitys kaupungille.

– Olemme olleet siipirikkokaupunki tilanteen vuoksi. Nyt saamme käyttöön loistavan areenan kulttuuriin ja urheiluun.

Pormestari Juhana Vartiainen osallistui tiedotustilaisuuteen areenassa.
Juhana Vartiainen istuu tiedotustilaisuudessa. Vasemmalla puolella istuu Jesse Ranta ja oikealla Kim Särs..
Helsingin pormestari Juhana Vartiainen pitää areenan merkitystä tärkeänä kaupungille. Hänen mukaansa tapahtumat tuovat Helsingille vipinää. Kuva: Tiina Jutila / Yle

Vessoja on vedetty ja vesiä laskettu sulun aikana

Areenalla on koko sulun ajan ollut töissä noin kymmenen ihmistä, jotka ovat pitäneet hallista huolta.

Helsinki Hallin Oy:n turvallisuuspäällikkö Jesse Ranta kertoo, että sulun aikana areenasta on pidetty niin hyvää huolta kuin olosuhteet ovat sallineet.

– Olemme vetäneet vessoja, laskeneet vettä kaivoihin, tehneet pieniä huoltotoimenpiteitä ja pitäneet siisteyttä yllä.

Ranta kertoo, että areenalla saatiin varavoimalla pidettyä kriittisiä toimintoja yllä, kun sähköt ja kaukolämpö katkaistiin viime syksynä.

– Näin saatiin ehkäistyä pahimpien uhkakuvien toteutuminen.

Marraskuussa tehdyn sopimuksen jälkeen areenalla on tehty paljon erilaisia korjauksia ja huoltotoimenpiteitä.

– Muun muassa joka ikinen katsomon tuoli on pesty, ja ne ovat toivottamassa tervetulleeksi uusia asiakkaita.

Ranta kertoo, että areenalla pitää tehdä vielä esimerkiksi erilaisia pelastuslaitoksen pyytämiä korjaustoimenpiteitä maaliskuun loppuun mennessä.

Turvallisuuspäällikön mukaan areenan kunto on tällä hetkellä hyvä, ja hän uskoo, että paikan tekninen avaaminen on mahdollista keväällä.

Neljä henkilöä Helsingin areenan tiedotustilaisuudessa.
Helsingin areenassa järjestettiin maanantaina tiedotustilaisuus. Paikalla olivat muun muassa myyjien edustaja Kai Paananen (vasemmalla), Perttu Puro Tradekasta, Jesse Ranta Helsinki Halli Oy:stä sekä Helsingin pormestari, kokoomuksen Juhana Vartiainen. Kuva: Tiina Jutila / Yle
Tradekan toimitusjohtaja Perttu Puro kertoi Helsingin areenan ravintoloiden tulevaisuuden suunnitelmista. Video: Kristiina Lehto / Yle, Matti Myller / Yle
Yleisnäkymä Helsingin areenan sisätilasta.
Hallissa on jääkiekkojoukkue Jokereiden tunnus katossa. Kuva: Tiina Jutila / Yle

Ylen toimittaja Lena Nelskylä kertoo paikan päältä, että areenan käytävillä tehdään esimerkiksi korjaustöitä ja osa alueista on eristetty sermeillä.

Helsinki areenan käytävä.
Areenaan oli kutsuttu mediaa tiedotustilaisuuteen. Kuva: Lena Nelskylä / Yle
Helsinki Areenan käytävä.
Osa alueista on eristetty sermeillä. Kuva: Lena Nelskylä / Yle

Helmikuun alussa yhtiön keulahahmo ja yrittäjä Heikki Viitikko kertoi toivovansa, että areenalla olisi jo jälleen keväällä uusia tapahtumia.

Areena on ollut tyhjillään noin kolme vuotta. Toiminta tapahtumapaikassa lakkasi pian, kun Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan alkoi ja areenan aiemmat venäläisomistajat päätyivät pakotelistalle.

Vuosien varrella tyhjän rakennuksen vaiheita on seurattu tiiviisti.

Marraskuussa Yle uutisoi, että pakotelistatut venäläisoligarkit myyvät entisen Helsingin areenan. Kauppa sinetöityi virallisesti helmikuun alussa, kun Ulosottolaitos myönsi luvan osapuolten ehdottamalle kaupalle.

Kertaa tältä videolta minuutissa Helsingin areenan vaiheet.