Oikeuskanslerilta sinetti Oulaskankaan yöpäivystykselle: valitukset lakkauttamisesta eivät johda toimiin

Oikeuskanslerille on tehty yli kymmenen kantelua sairaalaverkkouudistuksesta, jonka takia esimerkiksi Oulaskankaan sairaalan yöpäivystys lakkaa syyskuun lopussa.

Oulaskankaan sairaalan puolesta järjestettiin surumarssi 14.12.2024. Oulaisissa.
Oulaskankaan sairaalan yöpäivystyksen lakkauttaminen on aiheuttanut laajaa vastustusta Pohjois-Pohjanmaan eteläosassa. Kuva on mielenosoituksesta viime joulukuulta. Kuva: Rami Moilanen / Yle
  • Anna Polo

Oikeuskanslerille tehdyt kantelut sairaalaverkon supistamisesta eivät johda toimiin. Oikeuskanslerille on tehty yli kymmenen kanteluita sairaalaverkkouudistuksesta, jonka takia esimerkiksi Oulaskankaan, Kemin, Salon, Jämsän ja Iisalmen sairaaloiden yöpäivystys lakkaa syyskuun lopussa.

Oikeuskanslerin vastauksen mukaan ei voi todeta, että hallituksen tai sosiaali- ja terveysministeriön menettely olisivat olleet lainvastaisia.

Oikeuskansleri ratkaisi jo aiemmin useita kanteluita, ja viime viikolla se antoi vastauksensa vielä osaan kanteluista.

Myös esimerkiksi Oulaisten kaupunki oli tehnyt oikeuskanslerille kantelun.

Valvira on aiemmin päättänyt, että sille aiheesta tehdyt kantelut eivät johda toimiin.

Myös kansalaisaloite vaatii Oulaskankaan sairaalan yöpäivystykselle jatkoa. Se on kerännyt tammikuusta alkaen vajaa 44 000 kannatusilmoitusta. Eduskunnalle viedään aloitteet, jotka keräävät yli 50 000 kannatusilmoitusta.

Sairaalaverkkouudistus aiheutti loppuvuonna poliittista kuohuntaa, kun osa kokoomuksen ja perussuomalaisten kansanedustajista äänesti hallituksen esitystä vastaan.

Videolla perussuomalaiset eri puolilta Pohjois-Pohjanmaan eteläosia kertovat, miten he pettyivät puolueensa linjaan sairaalaverkkouudistuksessa. Video on kuvattu Oulaskankaan sairaalan puolesta järjestetyssä surumarssissa joulukuussa 2024.

Video: Rami Moilanen / Yle.