Hämeenlinnan uimahallissa joudutaan selvittämään, löytyykö hyppyaltaassa todettuja vikoja muistakin altaista. Uimahallin hyppyaltaassa havaitiin vakavia vikoja, kun sen laatat alkoivat irtoilla.
– Riski on olemassa. Nämä viat ovat valitettavasti sellaisia, että niitä ei silmällä päällepäin näe. Kyllä meidän täytyy tutkimukset ulottaa myös muihin altaisiin, sanoo Hämeenlinnan liikuntahallit oy:n toimitusjohtaja Tuire Järvinen.
Hyppyaltaan tarkempi tutkimus osoitti, että laatoituksen vesieristeissä ja laasteissa oli poikettu suunnitelmista, ja altaan seinien ruiskubetonikin oli heikkolaatuista.
Hämeeenlinnan uimahallin peruskorjaus valmistui seitsemän vuotta sitten. Laattojen irtoamisen vuoksi hyppyaltaan kaikki laaat on nyt irrotettu. Se tiedetään jo, että allasta odottaa kallis ja kuukausia kestävä remontti. Todennäköistä on, että korjaustyö ei valmistu tämän vuoden aikana.
– Kyllähän tämä on ollut ihan kamala järkytys. Tuntuu uskomattomalta, että tämmöisiä ongelmia tulee vastaan vielä tänä päivänä, harmittelee Hämeenlinnan liikuntahallit oy:n toimitusjohtaja Tuire Järvinen.
Korjaustapa ratkaisematta
Ensimmäiset irtoilevat laatat havaittiin toissakesänä. Viime kesänä suunnitelmana oli korjata irronneet laatat.
– Korjaustyön alkaessa kävi ilmi, että laatat lähtevät laajamittaisesti ropisten seinästä irti. Nyt koetetaan seikkaperäisesti selvittää, mistä nämä ongelmat johtuvat ja missä vaiheessa virheitä on tapahtunut.
Uimahallin peruskorjauksen teki Lujatalo oy. Vielä ei tiedetä, kenelle korjausvastuu kuuluu. Hämeenlinnan liikuntahallit odottaa ensin altaasta otettujen näytteiden valmistumista. Niiden perusteella opäätetään myös altaan korjaustavasta.
Korjausvaihtoehtoja ovat ainakin altaan uudelleen laatoittaminen tai teräsaltaan hankkiminen. Korjaustyö maksaa 300 000 eurosta jopa yli puoleen miljoonaan euroon, Järvinen arvioi.
Jos allas laatoitetaan, se voi vaatia nykyisten seinien piikkaamista, sillä aiemman ruiskubetonin päälle sitä ei voi suoraan tehdä.
Hämeenlinnan uimahalli on rakennettu vuonna 1976. Hallin laajennusosa valmistui 2001. Viimeisin peruskorjaus tehtiin vuosina 2016-2017. Peruskorjaus maksoi silloin 14 miljoonaa euroa.