Äänestyspaikkojen esteettömyydessä on ongelmia eri puolilla Suomea.
Invalidiliitto sai esimerkiksi viime vuonna presidentinvaalien yhteydessä kyselyynsä parikymmentä palautetta äänestyspaikkojen puutteista.
Ongelmia on ollut esimerkiksi sisäänkäyntien kanssa.
Äänestyspaikoilla on Invalidiliiton mukaan usein esimerkiksi painavia ovia, korkeita kynnyksiä ja liian kapeita oviaukkoja. Myöskään esteetöntä parkkipaikkaa ei aina ole sisäänkäynnin lähettyvillä.
Invalidiliiton esteettömyysasiantuntija Johanna Hätösen mukaan ääniä jää jopa antamatta puutteellisen esteettömyyden takia.
– Eräs henkilö kertoi, että hän ei ollut jaksanut jonottaa, koska äänestyspaikalla oli pitkä jono eikä istumapaikkoja. Hän ei ollut sitten äänestänyt, Hätönen kertoo.
Äänestyskoppi meinasi kaatua
Invalidiliitto on laatinut tarkat ohjeet äänestyspaikkojen esteettömyydestä. Oikeusministeriö on toimittanut listan kaikkiin kuntiin.
Äänestyspaikkojen tulee ministeriön mukaan olla esteettömiä. Erityisen tärkeää esteettömyys on varsinaisena vaalipäivänä, jolloin ihmisten täytyy äänestää määrätyssä paikassa.
Esimerkiksi Lemillä Etelä-Karjalassa osa asukkaista on havainnut ongelmia kunnanviraston eli niin sanotun Vanhan Pappilan äänestyspaikalla.
Hankaluuksia on ollut esimerkiksi sisäänkäynnin kanssa. Kunnanviraston sivuovelle on aiemminkin päässyt luiskaa pitkin, mutta sen yhteydessä ei ole aiemmin ollut ovikelloa. Lisäksi reitillä on ollut esimerkiksi vaikeita kynnyksiä.
Pyörätuolilla liikkuva lemiläinen Seija Värtö kävi aiemmin kunnanvirastossa äänestämässä, mutta valitsi sittemmin hankaluuksien takia kotiäänestyksen. Myös tämän kevään vaaleissa hän äänestää kotoaan käsin.
Äänestyspaikalla ei ollut esimerkiksi pyörätuolin käyttäjille sopivaa, matalaa äänestyskoppia.
– Menin sauvojen avulla äänestämään tavalliseen korkeaan koppiin. Se oli hutera. Koitin ottaa siitä kiinni, niin koko koppi meinasi kaatua, Seija Värtö sanoo.
Pyörätuolia käyttäville suunniteltua äänestyskoppia ei ole Lemillä vieläkään.
Sen sijaan kunnanvirastolla käytetään vaalimateriaalin mukana tilattua pahvista taiteltavaa näkösuojaa, joka on tarkoitettu vaalipäivänä ihmisten henkilötietoja sisältävien vaaliluetteloiden näkösuojaksi.
Aiempia puutteita on kuitenkin korjattu, ja nyt esteettömyys on paremmalla tasolla. Esteetöntä sisäänkäyntiä on paranneltu, ja sen yhteyteen on asennettu ovikello.
– Kyllähän kaikkien pitää päästä äänestämään, ja vielä turvallisestikin. Ja kyllä kunnanvirastoon pitää muissakin asioissa kaikkien ihmisten päästä tulemaan. Se on tärkeä asia, Lemin tekninen johtaja ja vt. kunnanjohtaja Tommy Westerlund sanoo.
Seija Värtö on kunnanviraston esteettömyyden paranemisesta hyvillään.
– Uskon, että parannusten jälkeen se on ihan toimiva äänestyspaikka.