Pohjois-Savon hyvinvointialue haluaa kiristää säästötavoitettaan tälle vuodelle. Aluehallitus tavoittelee kuluvan vuoden alijäämäksi yli puolet pienempää summaa kuin aiemmin eli 21 miljoonaa euroa aiemman 46 miljoonan sijaan.
Uuden tavoitteen taustalla on se, että hyvinvointialueen menot jäivät loppuvuoden aikana selvästi arvioitua pienemmiksi ja siksi myös viime vuoden alijäämä jäi lopulta selvästi aiemmin ennustettua alhaisemmaksi, 67 miljoonaan euroon.
Aluehallituksen puheenjohtajan Riitta Raatikaisen mukaan koko hyvinvointialueen kulut nousivat alle kolme prosenttia, vaikka henkilöstömenot lisääntyivät viisi prosenttia ja lisäksi monien ostopalvelujen hinnat kallistuivat jyrkästi.
Esitys: Valtuutettujen ryhmäraha ja puheenjohtajien määrä pienenee
Hyvinvointialueen hallitus esittää valtuustolle, että valtuustoryhmien vuositukea leikataan ensi vuoden alussa 4000 euroon valtuutettua kohti. Nyt tuen suuruus on 5000 euroa, joten tuki putoaa viidenneksen.
Aluevaltuuston ja -hallituksen varapuheenjohtajien lukumäärä esitetään pudotettavaksi kolmesta kahteen. Valtuuston ja hallitusten jäsenten palkkiot ja kokouspalkkio esitetään pidettäviksi ennallaan.
– On oikein ja kohtuullista, että myös luottamushenkilöt osallistuvat säästötalkoisiin. Kaikki palkkiot on tarkoitus jäädyttää vuonna 2022 määritellylle tasolle, Raatikainen toteaa hyvinvointialueen tiedotteessa.
Aluehallitus päätti tiistain kokouksessaan siirtää Kuopion pääterveysaseman natiiviröntgenkuvauslaitteen Puijon sairaalan radiologian tiloihin ensi lokakuun ja huhtikuun 2026 välisenä aikana.
Aluevaltuuston palveluverkkopäätöksen mukaan Pielavesi kuuluu laajan palveluiden soteasemiin. Aluehallitus päätti, että röntgen säilyy Pielavedellä.