Muuramen kunnanhallituksen puheenjohtaja vaihtuu – nykyinen muutti Puumalaan

Muuramen kunnanhallituksen puheenjohtaja Mika Ilvesmäki luopuu luottamustehtävistään kunnassa.

Mika Ilvesmäki
Mika Ilvesmäki on ollut pitkään mukana paikallispolitiikassa. Arkistokuva. Kuva: Jarkko Riikonen / Yle
  • Ada Lassuri

Muuramen kunnanhallituksen puheenjohtaja Mika Ilvesmäki (kesk.) luopuu puheenjohtajan tehtävästä sekä muista kunnan luottamustehtävistä. Taustalla on muutto eteläsavolaiseen Puumalan kuntaan.

Ilvesmäki kertoo tiedotteessa, että hän aloitti vuosi sitten työn Mikkelin hiippakunnan kasvatuksen asiantuntijana, eikä hänen aikansa riitä enää luottamustoimien hoitamiseen.

Ilvesmäen mukaan kuvio toimi vielä viime vuonna riittävän hyvin, mutta tänä keväänä ei. Ilvesmäki kertoo, ettei hän pääse osallistumaan moniin Muuramen kokouksista.

– Kunnanhallituksen puheenjohtajan tehtävä on merkittävä ja laaja, siksi aikaa pitäisi olla enemmän tehtävän hoitamiseen, toteaa Ilvesmäki.

Ilvesmäki on toiminut Muuramen kunnanvaltuutettuna vuodesta 2005. Kunnanhallituksen puheenjohtaja hän on ollut vuodesta 2017.

Ilvesmäki kertoo, että hän on antanut suostumuksensa kuntavaaliehdokkuuteen Puumalassa.

Muuramen kunnanvaltuusto valitsee uuden kunnanhallituksen puheenjohtajan loppukaudelle maanantaina 10. maaliskuuta.