Lappeenrannan yrittäjät toivoo, että kaupunki kehittää satama-aluetta samalla, kun se suunnittelee ja toteuttaa Meijän rannat -suunnitelmaa.
Satama-alueen kehittäminen voisi pitää sisällään lähituottajien ja alueen yrittäjien pop up -liiketiloja, esiintymislavoja ja uusia ravintoloita aivan Saimaan tuntumaan.
– Kaikki resurssit kannattaisi keskittää satama-alueelle ja kehittää siitä eläväinen koko kansan kohtaamispaikka, sanoo Lappeenrannan yrittäjien puheenjohtaja Mikko Paunonen.
Lappeenrannan yrittäjien mielestä yksi keskeinen pohdinnan aihe on, riittääkö Lappeenrantaan yksi ympärivuotisesti palveleva tori.
Saunamaailmasta elinvoimaa
Lappeenrannan yrittäjät uskoo, että saunamaailma toisi Lappeenrantaan lisää elinvoimaa.
– Muiden kaupunkien, kuten Mikkelin, Jyväskylän, Helsingin ja Kuopion saunamaailmat ovat tuoneet positiivisia vaikutuksia matkailuun ja paikallisten palveluiden kehitykseen, Paunonen sanoo.
Saunamaailman tulisi yrittäjien mielestä olla kohdassa, joka palvelee sekä kaupunkilaisia että jo olemassa olevia yrittäjiä.
– Esimerkiksi Pallonlahti tai Halkosaari voisivat olla mahdollisia vaihtoehtoja, Paunonen sanoo.
Myös yksi proteiinivalmistaja Solar Foodsin perustajista, taipalsaarelainen Pasi Vainikka on kertonut kannattavansa saunamaailman rakentamista Halkosaareen. Vainikka on itsekin kiinnostunut osallistumaan saunamaailmaan.
Toiveena monipuolinen suunnitelma
Lappeenrannan yrittäjät ei ole ollut mukana kaupungin rantojen Meijän rannat -kehityssuunnitelmassa eikä ole kertonut näkemyksiään aiemmin.
– Pidämme tärkeänä, että se palvelee sekä kaupunkilaisia että yrittäjiä mahdollisimman monipuolisesti.
Meijän rantojen tavoitteena on edistää Lappeenrannan keskustan ranta-alueiden viihtyisyyttä, vehreyttä sekä toimintoja Pallonlahdelta Myllysaareen.
Asukastilaisuuksissa kaupunkilaiset ovat saaneet ideoida ja ottaa kantaa rantojen kehittämisen eri vaihtoehtoihin.
Meijän rannat -suunnitelma on kaupunkilaisten nähtävillä vielä tänään tiistaina.
Kehittämissuunnitelmaehdotuksen on tarkoitus edetä kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi kevään aikana.
Meijän rannat -kokonaisuudelle on varattu jopa 10 miljoonan euron budjetti.
Etelä-Karjalan kauppakamari aikoo keskustella suunnitelmasta tässä kuussa matkailuvaliokuntansa kokouksessa, jossa ovat mukana keskeiset matkailutoimialan maakunnalliset toimijat.
Videolla Lappeenrannan keskustan alueraadin puheenjohtaja Juhani Sirkiä kommentoi laajemmin Meijän rannat -kehittämissuunnitelmaa asukkaiden näkökulmasta.