Nainen piinasi Portion Boysin solistia uhkaavilla törkyviesteillä – oikeus tuomitsi tuhansien eurojen korvauksiin

Syyttäjän mukaan kirjoitukset olivat uhkaavia, loukkaavia ja sävyltään seksuaalisia.

JaloTiina YleXPopin lavalla pinkki mekko yllään.
Portion Boysin laulaja Tiina Forsby eli JaloTiina esiintymässä Hämeenlinnassa YleXPopissa kesällä 2023. Arkistokuva. Kuva: Miska Voinoff / YleX
  • Tapio Enlund
  • Johanna Talasterä
  • Lauri Rautavuori

Vuonna 1990 syntynyt nainen tuomittiin kunnianloukkauksesta, jonka kohteena oli musiikkiyhtye Portion Boysin jäsen Tiina Forsby. Asiaa käsiteltiin tiistaina Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa.

Kunnianloukkauksen tekoaika oli helmikuun 2023 alusta elokuun alkupäiviin 2024 saakka. Teot tapahtuivat Orimattilassa. Syytetty myönsi kunnianloukkauksen pääosin jo esitutkinnan aikana.

Oikeus tuomitsi syytetylle kunnianloukkauksesta 80 päiväsakkoa, joka tarkoittaa tuomitun tuloilla 560 euroa. Lisäksi oikeus määräsi naisen maksamaan Forsbylle 6 000 euroa kärsimyskorvauksia sekä oikeudenkäyntikulut.

Nainen seisoo puisen seinän ja oven edessä oikeustalolla. Hänellä on ruudullinen bleiseri ja pitkät, kiharat hiukset.
Tiina Forsby sanoo olevansa tuomioon tyytyväinen. Kuva: Mika Moksu / Yle

”En tunne syytettyä lainkaan”

Syyttäjän mukaan kirjoituksia oli useita. Ne olivat asiattomia, uhkaavia, loukkaavia ja sävyltään seksuaalisia. Monet on kirjoitettu nimettöminä. Tuomittu on yksi kirjoittajista.

Kirjoittelut alkoivat, kun Portion Boys osallistui vuoden 2023 Uuden musiikin kilpailuun.

Forsby kertoi oikeudessa osanneensa varautua negatiivisiin kirjoituksiin, mutta niiden runsas määrä yllätti. Kirjoittelu meni nopeasti henkilökohtaisuuksiin, hän kertoi.

– En tunne syytettyä lainkaan. Kohtasin hänen nimensä ensimmäisen kerran, kun minulle kerrottiin hänen some-kirjoituksistaan. Kirjoittelu meni todella nopeasti todella henkilökohtaisuuksiin. Lopulta palstat täyttyivät tappouhkauksilla ja yllytyksillä kiusata minua lisää.

Nainen istuu oikeussaliussa  vieressään ruskeahiuksinen mies. Naisella pitkät, kiharat hiukset.
Tiina Forsby avustajansa Juhani Mattilan kanssa Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa. Forsby teki tutkintapyynnön vihaviesteistä maaliskuussa 2023. Kuva: Mika Moksu / Yle

Tiina Forsby pyrki selvittämään asiaa syytetyn kanssa yksityisviestein, mutta halventava käytös vain jatkui.

– Kirjoittelu aiheutti suurta turvattomuuden tunnetta, enkä olisi halunnut lähteä kotoa, Forsby kertoi oikeudessa.

Syyttäjän mukaan teoissa on ollut sama tekotapa ja motiivi, joten niitä arvioidaan yhtenä tekona. Syyttäjän rangaistusvaatimus oli 70–80 päiväsakkoa.

Forsby joutui nettikiusaamisen kohteeksi

Forsby on kertonut julkisuudessa saaneensa vihakommentteja sen jälkeen, kun Portion Boys oli mukana Uuden musiikin kilpailussa helmikuussa 2023.

Tiina Forsby eli JaloTiina joutui UMK-kilpailun jälkeen törkeän nettikiusaamisen kohteeksi. Naisvihaa huokuvien törkyviestien lisäksi hän sai myös tappouhkauksia.

Tiina Forsby kommentoi oikeudenkäyntiä Instagramissa tiistaiaamuna. Forsby kommentoi Instagram-päivityksessään ”taistelevansa kaikkien kiusattujen puolesta”.

Korjattu 4.3.2025 klo 15.00: Kuvatekstissä luki aiemmin virheellisesti, että Tiina Forsbyn avustaja on Taisto Mattila. Avustajan nimi on Juhani Mattila.

Korjattu 4.3.2025 klo 14.12: Jutussa luki aiemmin virheellisesti, että naista syytetään törkeästä kunnianloukkauksesta, mutta kyse on perusmuotoisesta kunnianloukkauksesta.