Näin toimii Mobilepayn kotimainen haastaja – yhdistää pankkitilin ja puhelinnumeron

Nordean ja OP:n yhteishanke ei tarjoa uutta sovellusta, vaan tuo rahojen siirtämisen puhelinnumeron perusteella osaksi mobiilipankkia.

Ihminen katsoo verkkopankkia puhelimesta.
Siirto-palvelu on jo tarjolla OP:n mobiilipankissa. Sillä voi kuitenkin lähettää rahaa puhelinnumeron avulla vain niille, jotka ovat ottaneet palvelun käyttöön. Kuva: Heidi Sullström / Yle
  • Heidi Sullström

Suomen suurimmat pankit OP ja Nordea tuovat Danske Bankin kehittämälle Mobilepaylle kilpailijan puhelinnumeron avulla maksamiseen.

Ruotsissa rahan lähettämistä puhelinsovelluksessa kutsutaan swishaamiseksi paikallisen sovelluksen mukaan.

Suomessa uutta termiä ei tarvitse keksiä, sillä pankkien yhteisponnistus on nimeltään Siirto, alun perin Nordean tarjoaman sovelluksen mukaan.

Uusi palvelu ei kuitenkaan ole sovellus, kuten Mobilepay, vaan Siirto tuo rahojen siirtämisen puhelinnumeron perusteella osaksi mobiilipankkia.

– Uudet palvelut tuodaan niihin kanaviin, jossa kuluttajat asioivat jo joka päivä, se on isoin kuluttajalle näkyvä muutos, sanoo OP:n johtaja Masa Peura.

Toisin kuin pääosin maksukorttipohjainen Mobilepay, Siirto on liitetty puhelinnumeron lisäksi pankkitiliin. Ensimmäinen versio on jo tarjolla OP:n puhelinsovelluksessa.

– Ihan suoraan puhelinnumerolistasta hakemalla kaverille tai perheenjäsenelle voi lähettää pieniä maksuja tai rahapyyntöjä.

Siirto pitää kuitenkin OP:n sovelluksessa ottaa erikseen käyttöön ja rahansiirto tai pyytäminen onnistuu vain niiden käyttäjien välillä, jotka ovat ottaneet Siirron käyttöön mobiilipankissa. Tässä yhtiöllä riittänee vielä tekemistä.

Laskujen maksu ja verkkokauppaostokset tulossa

Perustajapankkien mukaan Siirto kattaa jo kolme neljäsosaa kotimaisista pankkimarkkinoista, kun mukana on niiden lisäksi OmaSP.

– Tietenkin toivomme, että kaikki suomalaiset pankit ottavat Siirron omiin mobiilipankkeihinsa, Peura sanoo.

Ensi vuonna Siirron palvelut laajenevat kaverien välisestä rahaliikenteestä verkkokaupassa maksamiseen ja laskuihin.

– Laskuissa on se haaste, että niitä tulee välillä sähköpostiin tai muihin kanaviin. Jatkossa Siirron avulla laskun voisi saada suoraan omaan mobiilipankkiin e-laskuna puhelinnumeron avulla, Peura kertoo.

Huoltovarmuus paranee

Myöhemmin Siirron on tarkoitus toimia maksuvälineenä myös kivijalkaliikkeessä. Aikataulusta tai siitä, millä tekniikalla tämä toteutuu, ei Peuran mukaan vielä ole tietoa.

Vaihtoehtoja ovat muun muassa lyhytnumeromaksu, QR-koodi ja NFC-lähimaksu, joka toimii ilman verkkoyhteyttä.

Tavallisesti toistensa kanssa kilpailevien pankkien yhteisen hankkeen pontimena on myös huoltovarmuus.

Viranomaisten taholta on toivottu, että Suomeen saataisiin kotimaisia, tilipohjaisia maksuratkaisuja, jotka voisivat toimia myös haastavissa tilanteissa, Masa Peura muotoilee.

– Jos saadaan rakennettua verkosto, jossa kaikki suomalaiset pankit ovat mukana, niin tämä parantaa Suomen tilannetta maksujen liikkumisen varmuudessa, hän sanoo.

Yhteistyöstä pankeilla on toki aiempaakin kokemusta muun muassa 1990-luvulta. Silloin Osuuspankki, Nordean edeltäjät SYP ja KOP sekä Postipankki perustivat Automatian pyörittämään käteisautomaattejaan.

Alla olevalla videolla toimittaja Sara Salmi kertoo Mobilepayn uusista palvelumaksuista, jotka tulevat voimaan maaliskuun lopussa.

Juttua muokattu 5.3. kello 13.37: Mobilepay on pääosin, ei kokonaan korttipohjainen, kuten jutussa aiemmin kerrottiin.