Kesätyöpaikkoja on haettu viime vuotta aktiivisemmin Etelä-Savossa – joukossa myös iäkkäämpiä hakijoita

Etelä-Savon hyvinvointialue sai satoja kesätyöhakemuksia enemmän kuin viime vuonna.

Työntekijöitä siistimässä puiston kukkapenkkejä.
Kunnat palkkaavat kesätyöntekijöitä esimerkiksi kulttuuripalveluihin, uimakouluihin ja kunnossapitoon. Arkistokuva. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle
  • Milla Asikainen

Suurin osa kesätöiden hakijoista on nuoria, mutta hakemuksia on tullut lähes eläkeiässä oleviltakin.

Osuuskauppa Suur-Savo on saanut yli 30 prosenttia enemmän hakemuksia kuin viime vuonna. Hakijat ovat myös aiempaa halukkaampia työskentelemään esimerkiksi helmikuun alusta vuoden loppuun asti.

K-ryhmä tarjoaa 180 paikkaa Etelä-Savossa ruoka- ja rautakaupoissa, autohuolloissa, tukuissa ja toimistoissa.

Mikkelin Citymarket ei kuitenkaan hakenut tänä vuonna lainkaan kesätyöntekijöitä, koska yritys työllistää aiempien kesien työntekijöitä. Citymarketin johtaja Harri Miettinen kertoo, että siitäkin huolimatta hakemuksia tuli suuri määrä.

Etelä-Savon kaupunkien kesätöihin tunkua

Etelä-Savon suurimmista kunnista vain Savonlinna on saanut aiempaa vähemmän kesätyöhakemuksia, mutta osa hauista on edelleen auki. Tähän mennessä hakemuksia on tullut 377. Avoimia paikkoja on 50.

Viime vuonna kesätyöpaikkoja oli 55 ja hakemuksia tuli kaikkiaan 409.

Mikkelin ja Pieksämäen kaupunkien kesätyöpaikkoja on hakenut viime vuotta enemmän ihmisiä. Mikkelin kaupungille tuli kaikkiaan 521 hakemusta, joka on reilusti yli sata enemmän kuin viime vuonna. Kaupunki palkkaa 125 kesätyöntekijää.

Pieksämäen kesätyöhaku on suunnattu nuorille. Kaupungin työllisyyskoordinaattori Eero Väyrynen kertoo, että kaupungissa oli avoinna 33 kesätyöpaikkaa, joihin tuli 150 hakemusta.

– Pieksämäellä on väkilukuunsa nähden paljon ukrainalaisia, joka näkyy kesätyörekrytoinnissa positiivisella tavalla.

Eloisa sai suuren määrän hakemuksia

Etelä-Savon hyvinvointialue on saanut jopa 370 hakemusta enemmän kuin viime vuonna. Tähän mennessä niitä on tullut 1 850 kappaletta.

Kesätyöpaikkoja on auki 521. Avoimista paikoista 65 on tarkoitettu 15 vuotta täyttäneille nuorille.

– Osa hauista on edelleen auki eli hakijamäärä lisääntyy vielä varmasti, kertoo Eloisan rekrytointi- ja osaamisen kehittämisen päällikkö Hanna Kulla-Numminen.

Paikkoja on auki joitakin kymmeniä vähemmän kuin viime vuonna.