Joensuun kesätyöpaikat kiinnostavat nuoria paljon enemmän kuin vuosi sitten. Kaupunki sai omiin kesätyöpaikkoihinsa lähes tuhat eli 974 hakemusta. Määrä on noin 200 enemmän kuin viime kesänä.
Joensuun kaupunki tarjoaa kesätöitä toukokuusta syyskuulle saakka. Nuorille on tiedotettu, miten valinta etenee maalis-huhtikuussa.
Esihenkilöt ovat alkaneet käsitellä hakemuksia. Haastatteluja tehdään sekä lähitapaamisina että etäyhteyksin. Osa valitsee kesätyöntekijät jo maaliskuussa, osa huhtikuun aikana. Peruutuspaikkoja voidaan täyttää vielä kesällä.
Yritystukea ehtii hakea vielä maaliskuun loppuun
Lisäksi kaupunki tarjoaa yritystukea muille nuoria työllistäville. Yritys, yhdistys tai kotitalous voi saada nuoren palkkaukseen 360 euroa nuorta kohti. Sama taho voi saada tukea enintään viiden nuoren palkkaamiseen.
Yritystukea ehtii hakea maaliskuun loppuun saakka. Päätökset tuen myöntämisestä tehdään huhtikuun loppuun mennessä.
Nuori voi työllistää myös itse itsensä ja hakea tähän kaupungilta nuoren yrittäjän tukea, vinkkaa henkilöstön kehittämispäällikkö Päivi Tolvanen Joensuun kaupungilta.
Nuoren oman yrityksen tulee olla joko perustettu liittyen opintoihin tai 4H-yritys. Lisäksi yrityksellä on oltava yritysohjaaja joko oppilaitoksen tai 4H-yhdistyksen kautta. Tukisumma on enintään 250 euroa.
Lisätietoja kesätyöpaikkaan Joensuussa myönnettävistä tuista löytyy osoitteesta joensuu.fi/kesatyopaikkatuet.