Virolahden kunnan koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut ovat päättyneet. Lopputuloksena kunta vähentää enimmillään 17,5 henkilötyövuotta.
Kunta kertoi viime syksynä ennen neuvotteluiden alkua, että enintään 20 työntekijää voidaan irtisanoa.
Suurimmat henkilöstövaikutukset ja säästöt kohdistuvat perusopetuksen ja varhaiskasvatukseen, joiden tarjontaa aiotaan supistaa.
Todennäköiseti tämä tarkoittaa sitä, että kuntaan jäisi jatkossa vain yksi koulu ja päiväkoti. Klamilan koulu ja päiväkoti lopetettaisiin.
– Klamilan toimintojen lopettaminen näyttää tällä hetkellä todennäköiseltä mutta valtuusto asiasta viime kädessä päättää. Myös opettajien irtisanomiset ovat mahdollisia, toteaa kunnanjohtaja Topi Heinänen.
Vähennykset on tarkoitus toteuttaa vuoden 2026 loppuun mennessä. Heinäsen mukaan kouluverkkoa koskevat päätökset viedään valtuuston päätettäväksi vielä ennen kuntavaaleja.
– Sopeuttamistoimenpiteitä, joilla voi olla myös henkilöstövaikutuksia, on tarkoitus tuoda päätöksentekoon vielä vuoden 2025 ensimmäisellä vuosipuolikkaalla, toteaa kunnanjohtaja Topi Heinänen.
Jos palveluverkon leikkaukset menevät sellaisenaan läpi valtuustossa, niin yhteensä kunnalle kertyy säästöä vuositasolla noin 600 000 euroa.
Eläköitymisiä ja tehtävien muutoksia
Muutokset voivat tarkoittaa myös uusia tehtävänimikkeitä tai tehtävänkuvia. Näillä muutoksilla voi olla vaikutuksia työn vaativuuden arviointiin.
Kunta pyrkii myös hyödyntämään eläköitymisiä henkilöstövähennyksissä. Sijaisten ja määräaikaisten käyttöä on myös tarkoitus vähentää.
Irtisanomisten ja osa-aikaistusten kohteeksi joutuvia henkilöitä valikoidaan seuraaviin kriteerein: osaaminen, motivaatio ja soveltuvuus mahdollisten uusien tehtävänkuvien mukaisiin tehtäviin.
Kunnajohtaja Topi Heinäsen mukaan neuvottelujen tavoitteena on kunnan talouden tasapainottaminen. Virolahti on paininut isojen talousvaikeuksien kanssa viime vuosina. Osittain ongelmat johtuvat itärajan sulkeutumisesta ja rajakaupan tuomien tulojen ehtymisestä.
Työnantaja ja henkilöstö kokoontuivat neuvotteluihin alkuvuoden aikana yhteensä seitsemän kertaa.