Kaksi henkilöä on loukkaantunut liikenneonnettomuudessa Kemijärvellä perjantaiaamuna. Onnettomuus tapahtui Sallantien ja Mäenalasentien risteyksessä puoli kuuden aikaan aamulla.
Pelastuslaitos kertoo, että henkilöauto ajoi rajusti ulos tieltä päin puuta. Auton kyydissä oli kaksi henkilöä, jotka loukkaantuivat turmassa vakavasti.
Ensihoito ja pelastuslaitos irrottivat loukkaantuneet onnettomuusautosta. Auto vahingoittui pahasti. Ensihoito vei loukkaantuneet sairaalaan Rovaniemelle.
Poliisin tapahtumapaikkatutkinnan perusteella auton kuljettaja ajoi suurta nopeutta. Poliisi epäilee kuljettajaa törkeästä rattijuopumuksesta.
Tie oli aluksi suljettu liikenteeltä onnettomuuspaikan pelastus- ja raivaustöiden vuoksi. Liikennekeskus tiedotti aamuseitsemän jälkeen, että liikenne tiellä on palautumassa normaaliksi. Liikenne oli suljettu noin 1,5 tunnin ajan.
Onnettomuuspaikalla oli kaikkiaan yhdeksän ensihoidon ja pelastuslaitoksen yksikköä.
Poliisi kertoi perjantaina tutkivansa ulosajoa törkeän rattijuopumuksen lisäksi törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Uutista ja otsikkoa päivitetty kauttaaltaan 17.3. kello 9.34. Lisätty muun muassa tieto vakavasta loukkaantumisesta.
Uutista päivitetty kauttaaltaan kello 7.40, kun tieto loukkaantuneista tuli.
Uutista päivitetty kauttaaltaan kello 7.18.