Yhteiskunta

Näin korona sulki Suomen maaliskuussa 2020

Poikkeusolot alkoivat Suomessa viisi vuotta sitten.

  • Linda Tammela
  • Henrietta Hassinen
  • Tatu Blomqvist

Maassa otettiin ensi kertaa käyttöön poikkeusoloihin tarkoitettu valmiuslaki, joka toi mukanaan joukon järeitä toimia. Koronaviruksen leviämistä haluttiin hillitä.

Näillä sanoin poikkeusolot julistettiin:

Se oli historiallista.

Kaikki pysähtyi, kylät ja kaupungit hiljenivät. Koulut ja työpaikat siirtyivät kotiin.

Isovanhempia tervehdittiin ikkunan takaa, Uusimaa suljettiin, koronatesteissä rampattiin, eikä mökille ollut oikea aika mennä.

Uusi vuosikymmen alkoi kirjaimellisesti poikkeuksellisella tavalla.

Tuo kokemus oli jokaiselle täysin uusi. Kansa oli kuitenkin kekseliästä hädän hetkellä.

Tähän artikkeliin on koottu kuvia poikkeustilasta, joka alkoi maaliskuussa viisi vuotta sitten.

Tyhjät wc-paperihyllyt Nikkilän S-marketissa, Sipoossa perjantaina 13.3.2020.
Suomalaiset hamstrasivat poikkeusolojen alussa wc-paperia niin, että kauppojen hyllyt tyhjenivät. Kuva: Eleni Paspatis / Yle
Katriina Raine pitää ilmaisutaidon tuntia etänä.
Koulut siirtyivät etäyhteyksiin, ja lapset ja nuoret opiskelivat kotoa käsin. Katriina Raine piti ilmaisutaidon tuntia. Kuva: Petteri Sopanen / Yle
Leevi tekee tehtäviä, Miira nostaa Sofian syliin.
Sini Leskinen istuu tietokoneen edessä ja tekee etäkoulun tehtäviä mökillä Kittilän Levillä.
Tuntiopettaja Hanna Kemppaisen oppitunnilla Kajaanin ammattikorkeakoulussa kamerat ja mikrofonit ovat auki.
Miira ja Alina nauravat keittiön pöydän ääressä.
Rajavartioston miehet tekevät liikennevalvontaa Suomen ja Ruotsin rajalla.
Suomen ja Ruotsin rajalla Torniossa valvottiin, ettei maasta toiseen kuljeta. Jokainen rajan ylittänyt testattiin. Kuva: Risto Koskinen / Yle
Ivalolainen Jatta Kaivosoja alkoi koordinoimaan ruoka-apua koronaviruksen vuoksi.
Ivalossa Jatta Kaivosoja alkoi koordinoida ruoka-apua koronaviruksen vuoksi. Ympäri Suomen vapaaehtoiset järjestivät ja kuljettivat ruokalähetyksiä esimerkiksi ikäihmisille. Kuva: Vesa Toppari / Yle
Kuvassa on autio Senaatintori Helsingissä.
Pääkaupunkiseutu autioitui, kun arkipäivien ihmisvilinä katosi kaduilta. Kuva Helsingin Senaatintorilta 18. maaliskuuta 2020. Kuva: Silja Viitala / Yle
Rullaportaat Pasilan rautatieasemalla.
Vantaa kauppakeskus Jumbossa oli hiljaista.
Kuvassa on Rautatientorin metroaseman sisäänkäynti.
Kuvassa on Helsingin Keskuskatu.
Varusmiehet leiriytyivät Lohjan Kasvihuoneilmiön läheisyyteen ja valmistautuivat avustamaan poliisia.
Varusmiehet leiriytyivät Lohjalle, kun Uudenmaan sulku alkoi 28. maaliskuuta. Varusmiehet avustivat poliisia noin 400 kilometrin Uudenmaan rajan vartioimisessa. Kuva: Silja Viitala / Yle
bajamajat
Uudenmaan sulkua vartioiville varusmiehille ja poliiseille pystytettiin bajamajoja tienvarsille. Kuva: Antti Haanpää / Yle
Rakennusmiehet asentavat betoniporsaita Valtatie 3. tiesululle  27.3.2020.
Kello 22 varusmiehet saapuivat ja leiriytyivät parin kilometrin päähän Turuntien lähelle Lohjan Kasvihuoneilmiön pihalle.
Poliisiauto vahtii liikennettä kun rakennusmiehet asentavat betoniporsaita Valtatie 3. tiesululle  27.3.2020.
Kokelas Laura Lähdekorpi pysäyttää auton uudenmaan rajalla.
Kouluruoan jakamista etäkoululaisille Lehtomäellä Kouvolassa.
Kouluruokaa jaettiin ulkona paperipusseissa etäkoululaisille Lehtomäellä Kouvolassa. Kuva: Antro Valo / Yle
Pehmolelu ikkunassa.
Eri puolilla maata ihmiset laittoivat ohikulkijoiden iloksi pehmoleluja ikkunalaudoille istuskelemaan. Kuva: Eleni Paspatis / Yle
Pehmolelu ikkunassa.
Pehmolelu ikkunassa.
Apina omakotitalon ikkunassa.
Pehmolelu ikkunassa.
Elisa Kallunki haastattelee Lauttasaaren seurakunnan kirkkoherraa Juha Rintamäkeä. Videokuvaajana Jari Kärkkäinen.
Poikkeusolot vaikuttivat myös Ylen työtehtäviin. Huhtikuun alussa 2020 toimittaja Elisa Kallunki käytti pitkää vartta mikissä, jolla haastatteli Lauttasaaren seurakunnan kirkkoherraa Juha Rintamäkeä. Kuvaaja Jari Kärkkäinen videokuvasi. Kuva: Eleni Paspatis / Yle
Petteri Löppönen valmistautuu lukemaan radiouutiset etänä kotinsa saunasta Vantaalta.
Petteri Löppönen valmistautui lukemaan Ylen radiouutiset etänä kotinsa saunasta. Kuva: Silja Viitala / Yle
Espoon ensimmäinen olutmyymäläauto Haukilahdessa.
Monenlaiset palvelut tuotiin ihmisten luo. Espoossa olutmyymäläauto palveli asiakkaita Haukilahdessa. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle
Väliaikainen ruumiiden säilytystila Laakson sairaalan pihalla.
Koronaviruksen aiheuttamiin kuolemiin varauduttiin muun muassa väliaikaisella ruumiiden säilytystilalla Helsingin Laakson sairaalan pihalla. Kuva: Matti Myller / Yle
Saaristokaupungin Lääkäriaseman liikutettava koronatestaus rekka
Kuvassa tehdään koronavirustestiä Helsingin Messukeskuksen drive-in-testauspisteellä lokakuussa 2020.
Henkilömäärän rajoituskyltit apteekin ovella koronapandemian aikaan 2020.
Vierailukielto-kyltti dialyysiosaston ovessa Seinäjoen keskussairaalassa.
Lähihoitaja Janina Kinnunen suojavarusteet päällä sulkutilassa joka erottaa koronapotilaiden huoneen ja niin sanotun puhtaan puolen toisistaan.
Apteekin työntekijä kasvosuojain päässä koronapandemian aikaan 2020.
Saaristokaupungin Lääkäriaseman liikutettava koronatestaus rekka
Lääkäriasema tuunasi vanhasta pankkiautosta liikkuvan koronatestausaseman. Auto liikkui Kuopiosta käsin ympäri koko Itä-Suomen. Kuva: Sami Takkinen / Yle
Virve Rastiola tapaamassa isäänsä, Onni Rastiolaa Lapinlahden hoivakodissa, jossa on suojattu terassi tapaamista varten.
Virve Rastiola tapasi isäänsä, Onni Rastiolaa Lapinlahden hoivakodissa, jossa oli suojattu terassi tapaamista varten. Isän ja tyttären välissä oli muovipleksi, jonka lisäksi tyttärellä oli kasvoillaan muovinen visiiri. Kuva: Sami Takkinen / Yle

Perjantai-dokkari: näin koronavirus pysäytti Suomen maaliskuussa 2020

Perjantai-dokkari: maaliskuussa 2020 koronavirus pysäytti Suomen ja tavallinen arki muuttui kaukaiseksi haaveeksi.