Suntin remontti etenee Kokkolassa – nyt alkaa jo rakentua torilaivan kansi

Kokkolan Kauppatorin laidalle myöhemmin sijoittuvan torilaivan paikka valmistuu lähiaikoina. Remontin jälkeen Suntin rannan kävelytietä pitkin pääsee taas kulkemaan.

Kuvassa kaivinkone kaivaa veden rannalla kanavassa.
Torilaivan perustuksia rakennetaan muurissa olevaan matalampaan kohtaan. Kuva: Heini Holopainen / Yle
  • Heini Holopainen

Suntin reunusten korjaustyöt ovat aikataulussaan Kokkolan keskustassa.

Urakan takaraja on huhtikuun loppu.

Työt alkoivat tammikuussa ja reunamuurit ovat pian valmiit. Seuraavaksi rakennetaan teräksestä perustuksia torin laidalle rakennettavalle laivalle. Se sijoitetaan puisen kannen tai laiturin päälle.

Liikenneinsinööri Anette Korkiakangas toteaa, että laivan käyttötarkoitus on vielä auki. Yksityiskohdat tarkentuvat myöhemmin.

Korjauksen jälkeen kaupunginsalmen reunalla kulkeva ja parisen vuotta käyttökiellossa ollut kävelytie voidaan taas ottaa käyttöön.

Remontti maksaa noin 900 000 euroa.

Suntin reunuksia joudutaan korjaamaan muun muassa siksi, että vesimyyrät ovat kaivaneet koloja rantaan. Kaupunginpuutarhuri Sini Sangi kertoo videolla vesimyyrien tekosista. Video: Petra Haavisto / Yle

Vaikka töiden aikana ei kosketa itse Suntiin, infrapäällikkö Mikko Takkula arvioi, että salmi siistiytyy kaivuiden ansiosta pakostakin. Ainakaan vesikasvit eivät paikalla vähään aikaan kasva.

Suntia ei nyt esimerkiksi ruopata, sillä se tehtiin edellisen kerran vuonna 2019.

Reunusten korjaustyön lisäksi toriremontissa ei tänä vuonna tapahdu muuta. Työ toteutetaan useassa vaiheessa ja useiden vuosien aikana. Seuraavat etenemisvaiheet riippuvat määrärahoista.