Pohjois-Savon käräjäoikeus on tuominnut 68-vuotiaan miehen ehdolliseen vankeusrangaistukseen Tervossa sattuneesta mönkijäonnettomuudesta.
Mies tuomittiin törkeästä kuolemantuottamuksesta ja törkeästä rattijuopumuksesta kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeuteen sekä 50 päiväsakkoon, josta kertyy maksettavaa 950 euroa.
Hänen kuljettamansa mönkijä kaatui ojaan, jolloin matkustajana ollut miehen vaimo menehtyi jäätyään mönkijän alle puristuksiin. Onnettomuus sattui lokakuussa 2023 yöaikaan pimeällä ja mutkaisella hiekkatiellä.
Miehen veren alkoholipitoisuus oli ajon jälkeen lähes 1,4 promillea. Hän vetosi oikeudessa siihen, että mönkijän kaatuminen saattoi johtua maan pettämisestä mönkijän renkaan alta.
Oikeuden mukaan tie oli melko hyvässä kunnossa ja mönkijän kaatumisen on täytynyt johtua miehen ajovirheestä tai muusta keskittymiskyvyn herpaantumisesta.
Oikeus hylkäsi syytteen siitä, että mies olisi kuljettanut mönkijää yleisillä teillä, koska siitä ei ollut näyttöä.
Tuomio ei ole lainvoimainen. Tuomiosta uutisoi aiemmin Savon Sanomat.