Varha porskuttaa uudistusten tiellä ja koittaa kiriä kiinni suurta alijäämää

Varsinais-Suomen aluehallitus käsitteli vuoden 2024 tilinpäätöstä kokouksessaan tiistaina.

Tyksin T-sairaalan julkisivu.
Tyksin T-sairaalan julkisivua. Kuva: Kalle Mäkelä / Yle
  • Sannimari Lehtilä

Varhan hyvinvointialuejohtaja Tarmo Martikainen sanoo, että Varhan toisena toimintavuotena tehtiin paljon talouden tasapainottamistyötä.

Sotepalveluiden asiakkaille se näkyi muun muassa uudenlaisina palveluina ja esimerkiksi uudenlaisen Varha-sovelluksen käyttöönottona. Henkilöstö koki muutoksia organisaatioissa ja tietojärjestelmissä.

Vuoden 2024 tilinpäätöstä ja toimintakertomusta tiistaina aluehallitukselle esitelleen Martikaisen mielestä työn hyödyt ovat alkaneet jo näkyä. Hän uskoo, että kustannusten kasvun hidastuminen tukee tulevien tavoitteiden saavuttamista.

Varhan viime vuoden alijäämä on liki 120 miljoonaa euroa. Koko toiminta-ajalta kertynyttä alijäämää Varhalla oli vuoden lopussa 266 miljoonaa.

Tulevat vuodet ovat vaikeita, sillä talous tulisi tasapainottaa lain vaatimassa määräajassa vuoden 2026 loppuun mennessä.

Uudenlaista tekemistä kaikkialla

Merkittävää uudistamista on Martikaisen mukaan tinkimättä jatkettava, jotta henkilöstö saadaan riittämään ja vastaamaan tulevaisuuden palvelutarpeisiin.

– Samalla henkilömäärällä tulisi yksinkertaisesti tehdä enemmän, Martikainen sanoo.

Avainasemassa ovat esimerkiksi siirtymiset uudenlaisiin toimintamalleihin ja teknologian hyödyntäminen.

Tarmo Martikainen esittelee hyvinvointialueen strategiaa.
Tarmo Martikainen ei ole ummistanut silmiään jo ennestäänkin paljon puhuttaneen palveluverkon uudelta tarkastelulta. Sitä pitäisi hänen mukaansa tarkastella erityisesti henkilökunnan riittävyyden näkökulmasta. Kuva: Arash Matin / Yle

Martikainen kiittää uudistamistyön ja yt-neuvotteluiden keskellä työskennellyttä Varhan henkilöstöä.

Asiakastyytyväisyys pysyi Varhassa liki ennallaan, mutta jäi kuitenkin alle asetetun tavoitteen.

Aluevaltuusto käsittelee tilinpäätöksen tilintarkastuksen jälkeen toukokuussa.