Neil Hardwick makaa pitkin pituuttaan lumihangessa. Rollaattori on karannut käden ulottumattomiin ja suuhun tunkee sohjoa.
Tästä alkaa Hardwickin muistelmateos Poistetut kohtaukset (WSOY).
Brittiläissyntyisen käsikirjoittaja-ohjaajan Neil Hardwickin sanotaan näkevän suoraan suomalaisuuden ytimeen. Harvalla on vastaavaa uraa: hänet tunnetaan television klassikoiksi muodostuneista suosikkisarjoista ja ohjaustöistä teatterissa.
Kaikki kuulostaa kuin unelmalta. Mutta Hardwickin mukaan hänen elämänsä on ollut kuin pakomatka.
– Minusta tuntuu, että elämäni perusteema on ollut pakeneminen. Jotenkin vain pois tästä, Hardwick sanoo nyt kotonaan Eirassa.
Kirjassa asiat ovat, kuin hän on ne kirjoittamishetkellä muistanut. Muistin varassa mennään syystäkin, sillä Hardwick kertoo tuhonneensa henkilökohtaisen arkistonsa kaksi kertaa.
Hän sairastui masennukseen 1990-luvun lopulla ja poltti kolme laatikollista paperitavaraa. Toisen pimeän jakson aikana hän deletoi digitaaliset jälkensä. Hardwick kuvailee tuhoamista väliaikaiseksi itsemurhaksi.
Mutta hengissä hän on, eikä edes hangessa, kuten kirjassa. Takana on jälleen yksi tiivistahtinen kirjoitusrupeama.
– Minulla on kipuja, olen 76-vuotias, mutta voin hyvin, Hardwick määrittelee olotilansa nyt.
Komedia soi mollissa
Yhteinäiskulttuurin aikakaudella saattoi helposti sanoa, että Hardwickin luomia sarjoja katsoivat kaikki.
Suomessa tehtiin tuolloin paljon hassunhauskaa vitsiviihdettä, joka Hardwickin mukaan soi duurissa. Speden sketsit olivat hänen mukaansa sellaisia, vitsin kautta käynnistyviä.
Hän itse oli tottunut brittihuumoriin, joka soi mollissa ja Hardwick päätti kokeilla samaa Suomessa.
– Tuomisen Jussin kanssa käsikirjoitimme TV2:lle Tankki täyteen -sarjan. Joka jaksossa epäonnistutaan jossain, ja se koko moody on mollissa. Siihen reagoitiin, että tämä on hyvin suomalaista. Niinhän se onkin, Hardwick muistelee.
Hardwick on käsikirjoittanut ja ohjannut viihdettä ja draamaa sekä Yleisradiolle että MTV:lle 1960-luvun lopulta lähtien.
Pikkupaikkakunnan bensa-asemalle sijoittuvat Tankki täyteen ja myöhemmin Reinikainen olivat klassisia tapauksia: kriitikot teilasivat ja kansa rakasti. Myöhemmin kriitikotkin pehmenivät ja Hardwick pääsi laajentamaan tv-ilmaisuaan komediasta draamaan.
Onhan siinä hivenen ironiaa, että suomalaisuuden ytimeen nähnyt käsikirjoittaja onkin englantilaisen kaivoskaupungin Teversalin ja myöhemmin Cambridgen yliopiston kasvatti. Filosofian pariin siirtynyt ydinfyysikko, älykkö ja näyttämötaiteiden rakastaja. Tähän meidän on tyytyminen.
Perhe oli pahin
Opettaja-isä oli tiukka konservatiivi. Hän kuitenkin johdatti poikansa englantilaisen huumorin ja kriketin pariin ennen varhaista kuolemaansa.
Perheen ongelmat kiertyivät äidin ympärille. Äiti oli häilyvä persoona, joka pelaili pelejään niin, että perheen sisarukset kääntyivät usein toisiaan vastaan. Pillereitä popsivan äidin arvaamaton käytös piti sekä perheen isää että jälkikasvua jatkuvasti pelon vallassa.
– Kotona ei ollut hyvä olla. Minut lähetettiin sisäoppilaitokseen, jossa oli vielä huonompi olla. Ensimmäinen pelastus tuli, kun pääsin yliopistoon, Cambridgeen. En tiedä, mitä minulle olisi tapahtunut ilman sitä, Hardwick huokaa.
Hardwickin mukaan lapset eivät lakkaa koskaa rakastamasta kaltoin kohtelevaa vanhempaansa. Sen sijaan he lakkaavat rakastamasta itseään.
Hardwickin perheen kaksi tytärtä jäivät kotipaikkakunnalle. Molempien elämä on ollut ja on erittäin vaikeaa. Teversalin kaupunki soi mollissa.
Uusi alku Suomessa
Hardwickin tuli Suomeen apurahalla opiskelemaan suomalaista teatteria vuonna 1968. Ja olihan apurahan anomiseen syynä myös nuori nainen, jonka opiskelijanuorukainen oli tavannut edellisenä kesänä reissun päällä.
Pian hän asettui Suomeen pysyvästi ja pääsi aloittamaan kaiken puhtaalta pöydältä ilman perheen painolastia. Vai pitäisikö sanoa, pakeni Suomeen?
Hardwick meni suomalaisen naisen kanssa naimisiin. Avioliitosta syntyi kaksi lasta, mutta se oli onneton. Kirjassaan hän kertoo, kuinka vaimolla oli jatkuvalla syötöllä sivusuhteita.
– Ymmärrän sen nyt, että vaimoni mielikuva avioliitosta oli eri kuin minun. Pitkään halusin lähteä, mutta en päässyt pois. En saanut tavaroita liikkumaan ilman hevosta, Hardwick analysoi.
Hevosvertaus tulee vanhasta tv-komediasarjasta Comedy Playhouse, jota Hardwick katsoi aikoinaan isänsä kanssa. Siinä oli tarina, jossa poika halusi muuttaa pois kotoa. Isä ei lainannut pojalle hevosta, jota tämä olisi tarvinnut muuttokuormansa kuljettamiseen. Poika jäi jumiin kärryineen.
Draamakerronnan tuuletusta
Jumissa ovat olleet myös monet Hardwickin luomat hahmot: Vilénin Juhana Tankki täyteen -sarjassa, Tuija ja Immu sarjassa Sisko ja sen veli.
Vaikka henkilöt olivat juntturassa, käsikirjoittaja irroitteli. Sisko ja sen veli herätti ihastusta ja hämmennystäkin niin Suomessa kuin kansainvälisillä markkinoillakin. Sarjassa vammaisia näyttelivät vammaiset ja tarina lähti käyntiin sisarusten isän kuolemasta. Dialogi oli lyhyttä ja nopeaa, ihan muuta kuin mihin oli totuttu.
Hardwick uudisti suomalaista draamakerrontaa vielä monta kertaa. Hän teki valtavasti töitä. Päivisin nauhoitettiin talkshowta Maikkarilla ja öisin Hardwick kirjoitti tv-sarjaa. Hän pakeni työhön haastavaa tilannetta kotona.
– Viihteen kirjoittaminen on hirveän raskasta ja tuskallista, koska siinä on deadline. Sanotaan, että ei sen täydy olla niin hyvä, kunhan on valmis torstaina.
– Aina siitä aikataulusta kuitenkin pääsee yli ja huomaa, että osaa kirjoittaa. Se hetki, kun saa antaa hyvän käsikirjoituksen näyttelijälle, on onnellinen.
Turkat ja Spedet ja muut
Myös masennukseen vaipuminen oli eräänlainen pakomatka. Pakanamaan kartta -draamasarjan jälkeen Hardwickille sanottiin, että nyt saa riittää. Kunnianhimoinen tekeminen on kallista. Teemme jatkossa kevyemmin.
Tv-maailman muutos, avioelämän ongelmat, loppuun palaminen ja lapsuudet traumat syöksivät Neil Hardwickin pimeään. Hän oli vakavasti masentunut yli kaksi vuotta. Myös muita sairauksia ilmaantui.
Kun hän vihdoin oli valmis palaamaan takaisin valoon, uusi turvasatama löytyi teatterista.
Helsingin kaupunginteatterin silloinen johtaja Asko Sarkola palkkasi Hardwickin ohjaamaan farsseja. Sehän sujui. Englantilaistyylisten farssien lisäksi hän ohjasi yhden kaupunginteatterin pitkäaikaisimmista esityksistä, Kvartetin. Kvartettia esitettiin 481 kertaa vuosien 2002–2011 aikana.
Kvartetissa näytteli muun muassa Ritva Valkama, jonka kanssa Hardwickilla oli lähestulkoon telepaattinen yhteys.
– Saatoin sanoa hänelle, että Ritva, voisitko… ja hän sanoi, selvä, jo ennen kuin sain lauseen loppuun. Ja teki sitten juuri niin kuin olin ajatellut. En osaa selittää, miten se oli mahdollista.
Kaikki eivät katsoneet Hardwickin ilmaantumista teatteripuolelle hyvällä. Ensinnäkin oli Speden hovi. Pertti Pasasen vaikutuspiirissä olevat näyttelijät suhtautuivat Hardwickiin nuivasti, sillä niin teki myös Spede. Tilanne muuttui, kun Spede kuoli.
Spede oli katkera Hardwickin saamista palkinnoista ja arvostuksesta, jota hän itse kovasti kaipasi, tulkitsee Hardwick.
Toinen nenän vartta pitkin katsoja oli Jouko Turkka. Turkka ei tuntenut Neil Hardwickia, mutta hänellä oli tälle tarkka määritelmä.
– Se meni näin: tämä homon näköinen ulkomaanpelle, jonka perässä kaikki säälittävät suomalaiset ämmät juoksee, Hardwick nauraa.
Kaksikko tutustui myöhemmin ja Turkan sävy muuttui.
Kirjoittaminen on yhä nautinto
Neil Hardwick ohjasi teatterin lisäksi vielä yhden elokuvan kunnes tekeminen hiipui. Tuli hylkyjä eri syistä ja lisää fyysisiä sairauksia.
Avioeron jälkeen löytyi uusia kumppaneita, muttei ketään loppuelämäksi.
Nyt hän asuu yksin, kirjoittaa, katsoo laadukkaita tv-sarjoja ja tapaa paljon kahta lastaan ja näiden perheitä. Eikä sentään ole päätynyt lumisohjoon rähmälleen, kuten Poistetuissa kohtauksissa.
Muistoissaan hän palaa välillä Englantiin Teversaliin katsomaan isän kanssa Comedy Playhousen sketsejä. Tarina isästä ja pojasta, hevosesta ja kärryistä saa vieläkin hänen silmänsä kostumaan.
– Siinä tarinassa oli se vanha varieteetaiteen resepti: make them laugh, make them cry, curtain - laita yleisö nauramaan, laita yleisö itkemään, esirippu.
Lue edellinen Kulttuurivieras: Artisti Olga saa vihakommentteja, vaikka olisi täysissä pukeissa – ”Antakaa mun olla”
