Keuruulla valtaosa Ylen vaalikoneeseen vastanneista kuntavaaliehdokkaista olisi valmis aloittamaan liitosselvitykset naapurikuntien kanssa.
Ylen vaalikoneeseen on vastannut 29 keuruulaista kuntavaaliehdokasta. Yhteensä Keuruulla on kuntavaaleissa 62 ehdokasta, seitsemästä eri puolueesta.
Myötämielisimmin Keuruun kuntaliitokseen suhtautuvat vihreiden, kristillisdemokraattien ja perussuomalaisten ehdokkaat.
Negatiivisinta suhtautuminen kuntaliitokseen on sosiaalidemokraattien joukossa. Heistä 66 prosenttia on eri mieltä tai jokseenkin eri mieltä väitteestä, että Keuruun pitäisi aloittaa kuntaliitosselvitykset naapurikuntien kanssa.
Keuruun entinen kaupunginjohtaja Noora Pajari nosti kuntaliitoksen mahdollisuuden esiin läksiäishaastatteluissaan, ennen kuin siirtyi Lempäälän johtoon.
Pajarin mielestä Keuruun pitäisi pohtia kuntaliitoksen mahdollisuutta erityisesti Multian kanssa.
Keuruun maaliskuussa valittu uusi kaupunginjohtaja Janne Teeriaho ei ole vielä valmis ottamaan asiaan kantaa. Puoluerajat ylittävä positiivinen suhtautuminen kuntaliitokseen on kuitenkin hänen mielestään ”varsin mielenkiintoinen tieto”.
– Katsotaan, ovatko prosentit edelleen samat vaalien jälkeen, ja minkälainen valtuusto meille saadaan. Itseäni myös kovasti kiinnostaa, mikä on suunta, kenen kanssa neuvotteluja pitäisi aloittaa, Teeriaho sanoo.
Keskustelut jatkuvat todennäköisesti syksyllä
Teeriaho kertoo, että kuntaliitos nousi puheenaiheeksi myös Keuruun kirjastolla pidetyssä vaalipaneelissa. Siellä kysyttiin, olisiko Mänttä-Vilppulan suunta kiinnostava kuntaliitoksen kannalta. Kaupunginjohtaja muistelee, että kaikki puolueet nostivat kysymykselle vihreän kortin.
Teeriaho olettaa, että kuntaliitos tulee Keuruulla keskusteluun syksyllä, kun uuden valtuuston kanssa ryhdytään päivittämään kaupunkistrategiaa.
– Katsotaan, nousevatko kuntaliitosasiat silloin uudeksi maaliksi, mitä kohti lähdetään jossain aikataulussa etenemään, Teeriaho sanoo.
Keuruun kaupunki on tehnyt talouden tasapainottamistyötä jo reilun kolmen vuoden ajan. Tammikuussa päättyneissä yt-neuvotteluissa kaupunki päätti lakkauttaa yhteensä seitsemän virkaa tai toimea ja perustaa kaksi uutta.
Viime vuoden tilinpäätös oli positiivinen, mutta siihen ei Teeriahon mukaan voi tuudittautua. Hänen mukaansa Keuruulla on kuitenkin edellytykset säilyä itsenäisenä kuntana.
Pohjoisessa Keski-Suomessa kuntaliitokset eivät kiinnosta
Yle kysyi suhtautumista kuntaliitoksiin myös Karstulan, Kyyjärven ja Kinnulan kuntavaaliehdokkailta. Niissä valtaosa Ylen kuntavaalikoneeseen vastanneista ehdokkaista vastusti ajatusta.
Kaikki kuntavaaliehdokkaat eivät ole vastanneet Ylen vaalikoneeseen.