Äänekoski panostaa matkailuun – kävijöitä aiotaan houkutella muun muassa melontareiteillä ja Akseli Gallen-Kallelalla

Metsäteollisuudesta tunnettu Äänekoski haluaa tulla tunnetuksi myös luontokohteistaan.

Kapeenkosken kuohuja ja vanha mylly.
Yksi Äänekosken luontokohteista on kalastajien suosima Kapeenkoski. Kuva: Simo Pitkänen / Yle
  • Virpi Kotilainen

Äänekoski panostaa lähivuosina luonto- ja vesistömatkailun kehittämiseen.

Kaupunki on saanut paikallisen Leader Viisarin kautta EU:lta rahoituksen 100 000 euroa maksavaan Experience Lake Keitele -hankkeeseen. Äänekosken omarahoitusosuus on 20 prosenttia.

Kaupunki aikoo parantaa alueen palveluja ja matkailukohteiden saavutettavuutta konkreettisilla toimilla. Hankkeessa on tarkoitus hyödyntää äänekoskelaisten yrittäjien osaamista.

Äänekosken kaupungin kehityspäällikkö Tanja Sulin uskoo, että vesistömatkailussa on valtava potentiaali tulevaisuudessa. Äänekosken suunnitelmissa on myös satamien kunnostaminen.

Matkailijoille on vesistön lisäksi tiedossa tekemistä myös mantereella.

Kaupunki suunnittelee alueelle melontareitin lisäksi pyöräily- ja kulttuurimatkailureittiä. Tekeillä on myös tekoälymatkaopas, joka esittelee Akseli Gallen-Kallelan elämää Äänekoskella.

Tavoite on saada Äänekoskelle lisää matkailijoita, jotka myös viihtyisivät paikkakunnalla pitkään.