Karibialla Dominikaanisessa tasavallassa tiistaina tapahtuneessa yökerhoturmassa kuoli yhteensä 221 ihmistä.
Asiasta kertoi torstaina pelastustoiminnasta vastaavan viraston johtaja Juan Manuel Mendez. Toimittajille puhuessaan hän myönsi itkien, että pelastusoperaatio on ollut hänen johtajakautensa rankin työtehtävä.
Pelastajat onnistuivat saamaan Jet Set -nimisen yökerhon raunioista hengissä pois yhteensä 189 ihmistä. Viitisensataa ihmistä loukkaantui.
Presidentin kanslian tiedottaja Homero Figueroa kertoi torstaina pelastustoiminnan päättyneen. Figueroan mukaan maan hallinto on päättänyt perustaa dominikaanilaisista ja ulkomaalaisista asiantuntijoista koostuvan ryhmän, jonka on tarkoitus selvittää onnettomuuden syy.
Perjantaina maan presidentti Luis Abinader ilmaisi Whatsapp-kanavallaan myötätuntonsa kaikkia omaisia kohtaan.
– Arvostan syvästi Jet Setin tragediassa avustaneiden pelastustyöntekijöiden ponnisteluja ja omistautumista, Abinader kertoi viestissään.
Yökerhon katto romahti toistaiseksi tuntemattomasta syystä varhain tiistaina paikallista aikaa.
Medioiden arvioiden mukaan yökerhossa olisi ollut onnettomuushetkellä 500–1 000 ihmistä. Väkeä ei ollut yli sallitun määrän, sillä klubille olisi mahtunut jopa 1 700 ihmistä.
Presidentti Abinader vieraili onnettomuuspaikalla tiistaina ja julisti maahan kolmen päivän kansallisen suruajan.
Lähteet: Reuters, AFP