Kansanedustaja Mikko Savola on Ähtärin ääniharava – Perussuomalaisille kaksi ja Keskustalle yksi paikka lisää

Kokoomus menettää Ähtärissä valtuustopaikkoja. Vasemmisto ja Kristillisdemokraatit pitivät yhdet paikkansa.

VANHA KUVA / ÄLÄ KÄYTÄ
Ähtärin äänestysprosentti on 54,7 näissä kuntavaaleissa. Kuva: Juha Kiiskinen / Yle
  • Hanne Leiwo

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Ähtärissä kuntavaalin voittaja on Suomen Keskusta 12 paikalla. Puolueella on paikkoja yksi enemmän kuin edellisessä valtuustossa.

Vaalin ääniharava on kansanedustaja Mikko Savola 150 äänellä.

Perussuomalaiset saa valtuustoon kaksi paikkaa lisää eli valtuustoryhmän koko on jatkossa kuusi valtuutettua. Perussuomalaisista eniten ääniä sai Juha Nortunen.

Suomen sosialidemokraattisen puolueen paikat pysyvät ennallaan eli puolueella on viisi valtuutettua.

Kokoomuksen paikat putoavat kolmella kahteen. Kokoomusvaltuutettuja ovat jatkossa Pasi Poukka ja Asko Niinimäki.

Vasemmistolla ja Kristillisdemokraateilla on uudessa valtuustossa yksi paikka kummallakin.

Ähtärin äänestysprosentti on 54,7.

Alta näet Ähtärin koko vaalituloksen: