Aluevaltuutetut tapainoilevat päätöksenteossaan paitsi hyvinvointialueen myös oman kotipaikkakuntansa etujen välillä.
Tämän tietää maakunnan pienimmästä kunnasta Karijoelta Etelä-Pohjanmaan aluevaltuustoon valittu, 29-vuotias Rami Aalto.
Aalto keräsi aluevaaleissa perussuomalaisten listalla 446 ääntä. Kotipaikkakunnan lisäksi ääniä tuli naapurikunnista, mutta myös koko Etelä-Pohjanmaalta Ähtäriä lukuunottamatta.
– Jos aluevaltuutetut keskittyvät vain omaan kotipaikkakuntaansa, mitään isompaa ei saada kehitettyä ja sitten ollaankin tilanteessa, jossa joudutaan keskittämään kaikki palvelut, Aalto miettii.
Kotikuntaansa ja Suupohjaa Aalto ei kuitenkaan aio aluevaltuustossa unohtaa.
– On tärkeää, että jokainen tuo oman alueensa näkökulman esiin, ja sen tulen kyllä tekemään. Ei meitä pieniä paikkakuntia täällä saa unohtaa!
Rami Aalto muistuttaa, että pienten kuntien on vaikea markkinoida itseään hyvänä asuinkuntana, jos niillä ei ole mitään sote-palveluita.
– Pienillekin paikkakunnille on mahdollisuus tuottaa palveluja, kun asioita pohditaan uusista näkövinkkeleistä, Rami Aalto uskoo. Hänet valittiin aluevaltuuston lisäksi myös kolmannelle kaudelle Karijoen valtuustoon.
Vaikeat päätökset eivät vieneet ääniä
Hyvinvointialueen tiukat päätökset eivät nakertaneet johtavien luottamushenkilöiden äänipottia aluevaaleissa.
Päinvastoin. Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella aluevaltuuston ja -hallituksen nykyiset puheenjohtajat nousivat ääniharaviksi.
Valtuuston puheenjohtaja Paula Risikko (kok.) keräsi lähes 3 400 ja hallituksen puheenjohtaja Lasse Hautala (kesk.) reilut 1 500 ääntä.
Lasse Hautala kertoo miettineensä etukäteen vähän sitä, miten kansalaiset suhtautuvat, kun takana on kiperiä karsintaesityksiä ja -päätöksiä.
– Ihmisillä on tiedossa se, että rahat tulevat valtiolta ja rahaa tulee vähempi kuin mitä palvelutarve edellyttäisi.
Uusille perehdytystä
Etelä-Pohjanmaan 59-paikkainen aluevaltuusto uudistuu merkittävästi vaalien jälkeen. Valtuutetuista yli 40 prosenttia eli 25 jäsentä vaihtuu.
Lasse Hautala ei lähde ennakoimaan, tapahtuuko valtuuston työskentelyssä suuria muutoksia. Kylmiltään päätöksentekoon ei pidä ryhtyä.
– Uudet valtuutetut tulee perehdyttää hyvin siihen tehtävään, johon kansalaiset ovat heidät valinneet.
Pysyvätkö aluevaltuuston ja -hallituksen nuijat teillä ääniharavilla?
– Sitä on vaikea vielä tässä vaiheessa ennakoida, mutta hyvin todennäköistä on, että niillä pesteillä jatketaan. Aika näyttää, kun keskusteluja tullaan asioista käymään, Hautala arvioi.