Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Suomen golflupaus kuittasi huimat palkintorahat – voiton arvo on kuitenkin paljon yksittäisiä euroja suurempi: "Lisää puita uuniin"

Sami Välimäki oli varma, että voiton ratkaissut putti ei uppoaisi sisään. Onnistuminen antaa suomalaiselle työrauhan.

Välimäki
Sami Välimäki onnistui voittamaan Euroopan kiertueella jo kuudennessa kilpailussaan. Kuva: Warren Little / Getty Images
  • Micke Suopuro

Sunnuntai ei ollut Sami Välimäelle, 21, mikään ihan tavallinen työpäivä golfin miesten Euroopan kiertueella. Suomalaisgolfari päätti tuon päivän Omanissa tekemällä historiaa. Kukaan muu suomalainen ei ole nimittäin onnistunut voittamaan arvokiertueen kilpailua yhtä nopeasti.

– Ihan mahtavat tunnelmat. Nautitaan caddien kanssa voitosta. Hieno juttu hänellekin, Välimäki kertoo Yle Urheilulle.

Caddie Kyle Roadleylla riitti tosiaan aihetta iloon. Voitto oli australialaiselle 22 vuotta kestäneen uran ensimmäinen. Välimäki taas nappasi avausvoittonsa vasta kuudennessa kilpailussaan Euroopan kiertueella. Ammattilaiseksikin hän siirtyi vasta viime vuoden alussa.

Välimäki on nuorin miesten Euroopan kiertueelle selviytynyt suomalainen. Siitä huolimatta hän linjasi tavoittelevansa voittoa jo avauskaudella. Sunnutai osoitti, että puheet eivät olleet vain sanahelinää. Nuorukainen tienasi suorituksen ansiosta noin 265 000 euroa palkintorahaa.

Golfin ammattilaiskiertueilla voiton todellista arvoa ei kuitenkaan mitata vain euroina pankkitilillä. Voitto nimittäin varmistaa Välimäelle paikan Euroopan kiertueelle seuraavaksi kahdeksi kaudeksi. Suurlupaus pystyy myös jatkossa itse valitsemaan kilpailunsa.

Voitolla Välimäki ostikin itselleen työrauhaa.

– Mahtavaa, että se tuli näin nopeasti. Nyt pystyn rennosti nauttimaan tekemisestä. Ei muuta kuin lisää puita uuniin, Välimäki iloitsee.

"Olin varma, että se menee ohi"

Itse kilpailussa Välimäki löi puita uuniin etenkin toisella ja kolmannella kierroksella. Niiden aikana hän nousi jaettuun johtoon maanmiehensä Mikko Korhosen ja neljän muun pelaajan kanssa.

Päätöskierroksella Välimäki osoitti kylmäpäisyytensä useampaan otteeseen. Yhdesännellä väylällä Välimäki sortui hivenen epäonniseenkin tuplabogeyyn. Suomalainen kuitenkin teki heti välittömästi birdien seuraavalle.

Voittotaistelu näytti silti karkaavan ennen viimeistä kolmea väylää. Välimäeltä vaadittiin kahta birdietä – ja ne hän myös teki. Jälkimmäinen upposi viimeisellä väylällä.

Putti oli melko pitkä, vaan ei mahdoton.

– Siinä vain mietin, että olen näitä ennenkin laittanut sisään. Sieltä kaivoin sen voiman. Sain linjan luettua heti oikein, joten tiesin, että nyt tarvitaan vain hyvä putti, Välimäki kuvailee.

Välimäki
Caddie Kyle Roadleyn ja Sami Välimäen yhteistyö tuotti heti tulosta. Kuva: Warren Little / Getty Images

Onnistuminen pelasti Välimäen uusintaan Etelä-Afrikan Brandon Stonea vastaan. Urallaan jo kolmesti Euroopan kiertueella voittanut pelaaja ei kuitenkaan onnistunut lyömään uusinnassa likimainkaan niin tasaisesti kuin suomalainen.

Ratkaisuun vaadittiin kolmas uusintareikä. Stonen lähestyminen lipsahti kauas viheriöstä, mikä avasi Välimäelle paikan ratkaista pelin kahdella varmalla putilla.

– Viimeisen kohdalla aloin sitten jännittämään, sen oikein tunsi. Heti putattuani olin varma, että putti menee ohi. Jostain syystä se meni kuitenkin sisään, Välimäki hymähtää.

Golfari ei juuri ennätä sen kummemmin voittoaan juhlistaa. Seuraava kilpailu odottaa jo ensi viikolla Qatarissa. Hivenen voitto sentään sekoitti suunnitelmia.

– Missasin jo ensimmäisen lennon sinne. Toivottavasti saan vaihdettua seuraavaan, mutta viimeistään aamusta sitten sinne. Katsotaan miten käy, Välimäki myhäilee.

Lue lisää:

Upea golfpäivä! Sami Välimäki nousi voittoon dramaattisella tavalla – nuorukainen teki suomalaista golfhistoriaa

Lue myös:

Menestyneen Kim Koivun unelmaelämä päättyi kuin seinään – uupumus pakotti harkitsemaan jopa alanvaihtoa, mutta nyt golffari suunnittelee jo paluuta huipulle