BBC kertoo, että Ferrari-kuljettaja Charles Leclerc on saanut virallisen varoituksen rikottuaan formula ykkösten koronavirusmääräyksiä.
Leclerc kävi viime viikonlopun Itävallan gp:n jälkeen kotonaan Monacossa, ja hän vietti aikaa ystäviensä kanssa. F1:n tiukkoihin turvamääräyksiin kuuluu se, että lajiporukan on kisojen välillä pysyttävä "koronakuplassaan". Kontaktit "kuplan" ulkopuolisten ihmisten kanssa on pidettävä minimissä.
Kansainvälisen autoliiton FIA:n edustaja kertoi, että Leclercin kotikäynti toi Ferrarille muistutuksen ja varoituksen siitä, että "yksikin vastaava tapaus voi viedä tuomariston tutkintaan". Määräysrikkeistä voi tulla porttikieltoja GP-kisoihin.
– Kävin kotona, mutta toisaalta taas minut testattiin kahdesti ennen kuin tulin takaisiin (Itävaltaan). Kaksi testiä kahden päivän aikana, kumpikin niistä tietysti negatiivinen. Siinä kaikki, Leclerc kommentoi.
Myös Mercedeksen Valtteri Bottas käväisi viime sunnuntaisen GP-voittonsa jälkeen kotimaisemissa Monacossa. Bottaksen kuitenkin todettiin pysyneen "kuplassaan", johon kuuluvat treenari Antti Vierula ja tyttöystävä Tiffany Cromwell.
– Otin totta kai selvää, onko sallittua palata (kotiin). Ja on se, jos pysyn samojen ihmisten kanssa samassa kuplassa, olin sitten täällä (Itävallassa) tai kotona Monacossa. Joten päätin käydä kotona, viettää kolme kokonaista päivää siellä. Oli hienoa ladata akkuja tätä viikonloppua varten, joten päätös oli hyvä, Bottas kommentoi.
Lue myös:
Mugello ja Sotshi mukaan F1-kauden kisakalenteriin
Red Bullin tallipäällikkö tyrmäsi täysin ajatuksen Sebastian Vettelin paluusta: "Ehdoton ei"
Räikkönen otti kantaa Vettelin tilanteeseen: "Minusta on epäreilua kommentoida näitä asioita"