Jalkapallon Englannin Valioliigassa mestaruutta puolustava Liverpool voitti maanantain-illan myöhäisottelussa Arsenalin lukemin 3–1.
Liverpool hallitsi ottelua. Arsenal siirtyi kuitenkin 1–0-johtoon 25. minuutilla, kun Alexandre Lacazette otti rangaistusalueella haltuunsa liverpoolilaispelaajasta kimmonneen pallon.
Muutaman minuutin päästä Liverpoolin Sadio Mane kuitenkin tasoitti potkaisemalla tyhjään maaliin lähietäisyydeltä, ja joukkue siirtyi 34. minuutilla johtoon Andrew Robertsonin maalilla.
Liverpool sinetöi voittonsa, kun varsinainen peliaika oli jo lähellä päätöstään. Diogo Jota sai pallon Arsenalin verkkoon 88. minuutilla.
– Kausi on vasta alussa ja tällaisella esityksellä se on aivan wow, Liverpoolin valmentaja Jürgen Klopp sanoi ottelun jälkeen.
Klopp kuvailee Liverpooliin hallinneen peliä ensimmäisiltä sekunneilta.
– Pelaamamme jalkapallo oli aivan poikkeuksellista. Tästä otteluillasta ei ole mitään pahaa sanottavaa.
Aston Villa tyrmäsi Fulhamin
Maanantain varhaisemmassa ottelussa ratkaisu saatiin varhain, kun Fulhamin luona vieraillut Aston Villa johti varttitunnin jälkeen jo 2–0. Villa voitti lopulta 3–0, ja joukkueella on kahdesta ottelustaan koossa täydet kuusi pistettä.
Villan juhlat aloitti Jack Grealish jo neljännellä peliminuutilla, ja 15. minuutilla Conor Hourihane tuplasi johdon. Lopullisen niitin naulasi Tyrone Mings toisen puoliajan alkuvaiheissa. Kolmannen maalin tuonut laukaus oli Villalle ottelun kolmas veto kohti maalia, joten tehokkaasti vieraat paikkansa käyttivät.
Liigakauden avausottelussaan Sheffield Unitedin voittanut Villa on viime kauden loppuvaiheet mukaan lukien selvittänyt nyt kahdeksan ottelua peräkkäin tappiotta. Se on voittanut noista otteluistaan kuusi.
Sarjanousija Fulhamin paluu ylimmälle tasolle on alkanut murheellisesti. Joukkue on hävinnyt kaikki kolme otteluaan, ja maaliero on seitsemän miinuksella.
Lue myös:
Leicester kyykytti Manchester Citya rankkareilla – Vardylle hattutemppu