Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

ESPN: Pele joutui takaisin teho-osastolle

Jalkapallolegenda Pele, 80, on jälleen joutunut Sao Paulossa teho-osastolle. Pele on ollut sairaalassa toipumassa leikkauksesta elokuun lopusta saakka.

 Edson Arantes do Nascimento
Pele täytti vuosi sitten 80 vuotta. Kuva: EPA-EFE/All Over Press
  • Roope Visuri

ESPN Brasilian tietojen mukaan jalkapallolegenda Pele on joutunut takaisin teho-osastolle. Pele on ollut sairaalahoidossa elokuun lopusta saakka. ESPN kertoo, että Pelen tila on yhä vakaa.

Jalkapallolegenda siirrettiin teho-osastolle varotoimenpiteenä refluksin takia. 80-vuotias Pele oli jo aiemmin syyskuussa teho-osastolla, mutta hänet päästettiin pois tiistaina. Tuolloin hänen sosiaalisen median tileillään julkaistiin myös teksti, jossa Pele kertoi jalkapallotermein elämästään.

Hän kertoi halustaan pelata 90 minuuttia ja jatkoajan.

– Olemme pian yhdessä, Pele kirjoitti.

Pele on sairaalassa toipumassa leikkauksesta, koska hänen paksusuolestaan poistettiin epäilty kasvain. Pele joutui Sao Paulossa sijaitsevaan Albert Einstein -sairaalaan 31. elokuuta. Pele on kärsinyt viime vuosina terveysongelmista ja on viettänyt sairaalahoidossa useita jaksoja.

Pele eli koko nimeltään Edson Arantes do Nascimento on jalkapallohistorian ainoa kolme maailmanmestaruutta voittanut pelaaja (1958, 1962, 1970). Hänet on useissa yhteyksissä nimetty kaikkien aikojen jalkapalloilijaksi.

Lue lisää:

Pele edelleen teho-osastolla, toipuminen lääkäreiden mukaan tyydyttävää