F1-kuljettaja Kevin Magnussenin viime viikot ovat olleet vähintäänkin vaiheikkaita. Harva olisi odottanut, että juuri hän olisi tässä vaiheessa uuden F1-kauden puhutuin nimi.
Nopealla aikataululla F1-sarjaan ja Haasille palannut tanskalainen ehti tutustua autoonsa vain yksissä talvitesteissä ennen kauden avauskisaa Bahrainissa. Tanskalaisen vauhti riitti silti viikonlopun aika-ajoissa seitsemännelle sijalle.
Kilpailussa tanskalainen oli sensaatiomaisesti viides, kun Red Bullin kuljettajat keskeyttivät teknisten ongelmien takia.
– Tämä on ollut ihan hullua. Tuntuu, että toistan samaa asiaa koko viikon, koska tämä vain paranee entisestään, Magnussen hekumoi Sky Sportsille kisan päätyttyä.
– Talli ansaitsee tämän niin paljon. He ovat tehneet kovasti töitä parin viime vuoden aikana. He saivat paljon selkäsaunoja (viime vuonna), koska he keskittyivät tähän autoon, Magnussen jatkoi.
Magnussen allekirjoitti vasta reilu kaksi viikkoa sitten monivuotisen sopimuksen yhdysvaltalaistalli Haasin kanssa. Taustalla oli Venäjän aloittama hyökkäyssota Ukrainaan, minkä takia Haas purki sopimuksensa venäläisen lannoiteyhtiön Uralkalin kanssa.
Yhtiön pääomistaja on Dmitri Mazepin, joten Haasilla viime kaudella ajanut poika Nikita ei saanut jatkaa tallissa.
Magnussen kertoi jälkikäteen, ettei hän odottanut Haasin harkitsevan häntä Mazepinin korvaajaksi. Tanskalainen lähtikin Haasin tallipäällikön Günther Steinerin ensimmäisen soiton jälkeen lomalle Yhdysvaltoihin.
Magnussenin mukaan Steiner ei luvannut hänelle sopimusta tehdessä mitään liittyen auton suorituskykyyn ja potentiaaliin.
– Hän ei luvannut mitään. Hän olisi voinut helposti sen tehdä. Heillä oli joitakin hyviä tuntemuksia auton kanssa, mutta Barcelonan jälkeen ei ollut paljon näytettävää, Magnussen totesi Autosportille.
F1:n kulttihahmoksi Netflixin suositun formulasarjan kautta noussut Steiner kertoo Yle Urheilulle Magnussenin palkkaamisen olleen hänen ja tallin pääomistajan Gene Haasin päätös. Steiner kävi Haasin kanssa läpi vapaita kuljettajia, joilla oli F1-auton ajamiseen oikeuttava superlisenssi.
– Gene Haas kysyi, olenko puhunut Kevinin kanssa ja olisiko hän mahdollisesti kiinnostunut. Minulla ei ollut hajuakaan, joten soitin saman tien Kevinille. Kevin sanoi olevansa kiinnostunut, joten siitä se lähti, Steiner kertoo taustoista.
Sopimus syntyi helposti. Haas allekirjoitti Magnussenin kanssa aluksi samanlaisen sopimuksen kuin vuonna 2020. Ainoastaan päivämääriä muutettiin.
– Tiesimme Kevinin olevan nopea ja sopivan tiimiin. Hän tuntee 80 prosenttia ihmisistä, jotka työskentelevät Haasilla. Meillä on aina ollut hyvät välit Kevinin kanssa. Kun hän lähti tallista kauden 2020 päätteeksi, hän ei ollut tietenkään tyytyväinen, mutta hän ymmärsi, miksi niin toimittiin, Steiner jatkaa.
Pitkästä aikaa pisteille
Magnussen ajoi Haasin ensimmäistä kertaa pisteille sitten kauden 2020 ja ensimmäistä kertaa aika-ajojen kolmanteen osioon sitten vuoden 2019. Tanskalainen ajoi Haasilla vuosina 2017–2020, joten hän oli kokemassa vaikeita vuosia ennen kuin Mazepin ja Mick Schumacher korvasivat talousvaikeuksissa olleen Haasin kuljettajakaksikon.
Yle Urheilun asiantuntija Jukka Mildhin mukaan Magnussenin olisi kuulunut jatkaa, mutta hän joutui kärsimään tallin taistellessa tulevaisuudestaan.
– Haas moitti kuljettajiaan julkisesti, mikä kuvasti hyvin tallin tilannetta ja laski samalla Magnussenin arvoa kuljettajamarkkinoilla. Neljä täyttä kautta Haasilla kuitenkin kertoo, että hän pystyi tuomaan tallille paljon, Mildh sanoo.
Vielä kaudella 2018 Haas oli mukana ylemmässä keskikastissa. Tuolloin yhdysvaltalaistalli sijoittui MM-sarjassa viidenneksi, kun Magnussen ajoi sekä Bahrainissa että Itävallassa viidennelle sijalle.
Tietyllä tapaa Haasin korpivaellus ja ympyrä sulkeutuivat sunnuntaina, kun tanskalainen ajoi jälleen viidenneksi.
Uran käännekohta
Magnussen aloitti muiden kilpakuskiensa tapaan uransa kartingissa, mutta hänen uransa oli katketa junioreissa rahoitusvaikeuksien takia.
– Hän löysi ratkaisevalla hetkellä sponsorin, jonka avulla hän nousi Formula 3- ja Formula Renault 3,5 -luokan kautta formula ykkösiin. Tanskan varakkaimpiin henkilöihin kuuluva vaatetehtailija Anders Holch-Povlsen toimi Magnussenin taustalla Jack&Jones-vaatemerkin kautta, Mildh kertoo.
Magnussen aloitti F1-uransa McLarenilla vuonna 2014 sensaatiomaisesti. Sergio Perezin korvannut tanskalainen ajoi ensimmäisessä osakilpailussaan kolmanneksi, ja nousi vielä pykälää korkeammalle Daniel Ricciardon hylkäyksen seurauksena.
Seuraavalla kaudella Magnussen ajoi tallin testikuljettajana ja päätyi kaudeksi 2016 Renault'lle. Sarjapisteitä kertyi vain seitsemän kappaletta.
– Magnussenin ura olisi voinut johtaa parempaankin, mutta hänen manageroinnistaan vastanneet henkilöt tulivat F1-maailman ulkopuolelta eivätkä koskaan onnistuneet rakentamaan uskottavuutta ja luotettavuutta sisäpiirissä riittävän syvälliseksi. McLarenilla aloittaminen ja Renault'n kautta Haasille päätyminen ei tuottanut odotettuja tuloksia, Mildh sanoo.
Kypsynyt ihmisenä
Magnussenin kehityksestä puhuttaessa Steiner toteaa, ettei tanskalainen ole näyttänyt vielä parastaan F1-sarjassa. Tallipäällikkö muistuttaa, ettei Magnussen ollut ajanut ennen Bahrainin testejä F1-autoa 14–15 kuukauteen.
Siksi on Steinerin mukaan selvää, että Magnussenilta nähdään vielä parempia suorituksia, kun hän tottuu nykyisen autonsa vauhtiin ja haasteisiin.
– Koen, että hän on kypsynyt ihmisenä. Hän luottaa itseensä enemmän ja on onnellinen paluustaan formula ykkösiin. Hän haluaa osoittaa pystyvänsä tähän. Hänen ei tarvitse enää stressata, että hänen olisi todistettava muille jotain. Halusimme hänet takaisin, mikä osoittaa hänen olevan hyvä työssään.
Toisen polven tanskalainen F1-kuljettaja kuuluu asiantuntija Mildhin mukaan viime vuosikymmenen lahjakkaimpiin kuljettajiin.
– Hän on selvästi perinyt superlahjakkuutena pidetyn isänsä Jan Magnussenin ajotaidot, mutta onneksi Kevin omaksui terveemmät elintavat kuin isänsä. Magnussen on sympaattinen ja oikealla tavalla nöyrä kuljettaja. Hän muuttuu radalla kovaksi vastustajaksi, joka ei vältä riskien ottamista, Mildh sanoo.
Kevin Magnussen sai perheenlisäystä vuonna 2021 vaimonsa Louisen kanssa. Steiner näkee, että uusi perhe on muuttanut tanskalaista.
– Isäksi tuleminen vaikuttaa meihin kaikkiin. On selvää, että naimisiinmeno ja isyys kasvattivat Keviniä ihmisenä. Se näkyy itseluottamuksessa. Kevin ei ole liian itsevarma, mutta hän luottaa itseensä, mitä ikinä eteen tuleekaan.
Viime kaudella kestävyysajoja WEC-sarjan LMP2-luokassa sekä legendaarisessa Le Mansin 24 tunnin kilpailussa isänsä kanssa ajaneen Magnussenin paluu F1-sarjaan oli Jukka Mildhin mukaan sensaatiomainen.
– Sopeutuminen uuteen F1-autoon lyhyellä varoitusajalla kertoo hänen ammattitaidostaan. Hän pystyi kokemuksellaan hyödyntämään Ferrarin moottorin ansiosta nopeaksi osoittautuneen Haas-auton ominaisuuksia. Tallikaveri Schumacherin lyöminen on selvä taidonnäyte, vaikkei saksalainen ole vielä lyönyt itseään läpi F1-tasolla.
Lue myös: