Helsinkiläisseura Dicken voitti kotikentällään käsipallon naisten SM-kultaa, kun lauantaina pelatussa kolmannessa loppuottelussa kaatui GrIFK Kauniaisista lukemin 29–18 (12–9). Dicken vei Suomen mestaruuden 335 katsojan edessä lopulta otteluvoitoin 3–0.
Dickenille mestaruus oli toinen peräkkäinen. Seura on voittanut kuusi Suomen mestaruutta kahdeksaan vuoteen.
Viimevuotista SM-kultaansa puolustaneen Dickenin maaliahnein pelaaja ratkaisevassa finaalissa oli Anna Broman, joka viimeisteli viisi täysosumaa.
Pitkään Dickenissä pelannut ja joukkueen kapteeni Broman lopetti uransa otteluun.
– Ei voi olla parempaa tapaa lopettaa, Broman hehkutti Ylelle.
GrIFK:n riveistä parhaiten pallon verkon perukoille sai puolestaan kahdeksasti osunut Johanna Hilli.
– Heidän rutiininsa oli vahvempi. Meillä on nuorempi joukkue, Hilli sanoi.
Dickenin Matilda Peitsaro oli samoilla linjoilla joukkueensa menestysreseptistä.
– Meillä on hyvä leveys joukkueessa. Jaksamme hyvin. Meillä on kokemusta finaaleista. Puolustus- ja maalivahtipeli toimi hyvin, Peitsaro sanoi.
Lue lisää:
Riihimäen Cocksin päävalmentaja lähti kesken pudotuspelien – puheenjohtajalta kryptinen vastaus