Suomi kohtaa koripallon EM-kisoissa seuraavassa ottelussaan Serbian maanantaina kello 22. Suora lähetys TV2:ssa ja Areenassa kello 21.40.
MALMI. Parketti tömähtää pompautuksesta, katse on tiukasti korissa ja pari sekuntia myöhemmin korisukka suhahtaa pallon upotessa virheettömästi renkaan läpi. Heittäjän kasvoilla on leveä hymy, jota ei voi olla tunnistamatta.
– Pakko oli heittää, kun tuli tilaisuus, nauraa Sasu Salin, joka on palannut juurilleen esittelemään paikkoja, joissa Susijengin tähtipelaajan ura sai alkunsa.
Vuonna 1993 Malmin Siemenkujalla sijainnut vanha rengashalli päätettiin remontoida palloilukäyttöön. Tuolloin Sasu Salin oli vasta parivuotias, mutta myöhemmin Malmin palloiluhallilla, eli tuttavallisemmin MPH:lla oli suuri merkitys tämän uralla.
– Aika paljon täällä on tullut oltua, enemmän kuin koulussa ala-asteella. Pelasin MaSussa ja ehkä läksytkään eivät kiinnostaneet niin paljon siihen aikaan. Halli oli aina auki, joten tänne tultiin ennen koulua ja koulun jälkeen, Salin muistelee.
Hallin ja Malmin Superkoriksen taustalla häärinyt Erkki Koivisto-Raja oli yksi henkilöistä, jonka merkitystä Salin korostaa koripallorakkautensa syttymisen taustalla. Toinen oli Markku Siironen, joka oli paljon muutakin kuin vain nuoruusvuosien valmentaja.
– Varmaan ekaa vuotta lukuunottamatta olin Maken valmennuksessa koko MaSu-ajan. Hän oli totta kai valmentaja, mutta myös varmasti kasvatti nuorta miestä osaltaan. Ei nyt sanota varavanhempi, mutta hän oli iso osa omaa nuorta elämääni, Salin kiittää.
Nyt Siironen on saapunut MPH:n parketille ja palauttelee palloja entiselle suojatilleen. Ihan niin kuin yli 20 vuotta sitten.
– Olin silloin parikymppinen, kun aloitin Sasua valmentamaan. Se oli minejä tai mikroja, pikkukoreihin ainakin pelattiin. Siitä mentiin kahdeksan vuotta putkeen. Sitten Sasu siirtyi Honkaan ja sieltä maailmalle, Siironen muistelee ja sivelee harmaantunutta partaansa.
Siironen muistelee, että sama positiivisuus ja innokkuus näkyi Sasussa jo lapsena. Sillä oli entisen valmentajan mukaan suuri merkitys koko tarinan kannalta.
– Kun on innokas ja innostunut, niin silloin imee tietoa ja taitoa paljon nopeammin. Sasulla oli myös monipuolinen liikuntatausta, mikä auttoi häntä kehittymään nopeasti. Siinä onkin juniorivalmentajan haaste, että miten harjoituksia suunnitellaan, kun pienillä on vielä isot taitoerot, Siironen sanoo.
Nykyään Sasu Salin pelaa Euroopan huipulla, on Mestarien liigan historian paras kolmosten heittäjä ja kuuluu Susijengin avainpelaajiin. Siironen on seurannut tarkkaan Salinin matkaa ja näkee otteissa paljon samoja asioita, joilla tämä loisti jo juniorina.
– Siellä näkyy se sama yksittäisen tilanteen voittaminen puolustuspäässä ja aivan peloton heittäminen. Siinä ei ole mitään epäröintiä. Se sama simppeli heittoliike, joka oli jo nappulana, on säilynyt pitkälle. Hän ei pelaa kokoisenaan, vaan pelaa myös isompia vastaan. Ne asiat olivat siellä jo pikkukoriin pelatessa.
– Pohjaton ylpeys on siitä, että poika on päässyt noin pitkälle minusta huolimatta. Tietää, ettei ole ainakaan ollut esteenä, ehkä jopa auttanut uralla, Siironen jatkaa.
Ja tietenkin valmentaja muistaa Salinin valoisan luonteen. Reissuissa nuori Sasu oli välillä porukan klovni, joka järjesti kaverillista hassuttelua koko joukkueen iloksi.
– Ja onhan Sasua purrut koirakin kerran turnauksessa, Siironen nauraa.
Siis koira puri koripalloturnauksessa? Annetaanpa tarinan sankarin itse kertoa.
– Oltiin turnausreissussa ja Latvian kaduilla tuli vastaan nälkäinen koira. Siinä oli sopivasti pieni kyläkauppa ja kävin hakemassa nakkeja. Siitä se sitten puraisi ja sen jälkeen olinkin itse ottamassa vesikauhurokotusta seuraavana päivänä. Se oli sellainen reissu. Aina tapahtui, kun olin vähän menevä, Salin virnistää.
Malmin roskisdyykkari
Palloiluhallin jälkeen Sasu Salin johdattaa vieraansa läheiselle ulkokentälle, jossa pelejä jatkettiin, jos palloiluhalli ei ollut auki – vaikka useimmiten oli. Isä Jussi Salin muistaa yhä, että hiekkakentän ympäristössä nuorella Sasulla oli myös pienimuotoista sivubisnestä.
– Pulloja keräillessä meni se aika, kun ei pelattu, Sasu aloittaa.
– Muistan, kun hän mietti pienenä, että voisiko pullojen keräämisestä tehdä jonkinlaisen bisneksen. Hän olisi kai palkannut työvoimaa, joka olisi aina tuonut tyhjät pullot hänelle. Sellainen pieni yrittäjä siinä pojassa asui, isä Jussi nauraa.
Ja vaikka Sasu muistelee viihtyneensä pallon perässä enemmän kuin koulunpenkillä, hoiti tämä opintonsa kuitenkin kunnialla. Maailmalle malmilainen on ponnistanut samasta Mäkelänrinteen urheilulukiosta kuin suurin osa Suomen maajoukkuekoripalloilijoista.
– Sasu oli hauska ja iloinen teini. Ei ollut mitään ongelmia. Johtuiko koripallosta ja jalkapallosta, ne veivät niin kokonaisvaltaisesti ajan, ettei siinä mihinkään pahantekoon enää kerinnyt.
– Kova voitontahto hänellä on aina ollut. Pallot lentelivät metsikköön, jos minä olin korispelissä johdossa, ja mailoja viskottiin, jos minigolfissa tuli tappio siskolle, Jussi nauraa.
Ja vaikka Sasu Salin on vuosien varrella oppinut sietämään häviöitäkin ja tuskin enää jokaisen tappion jälkeen tavaroitaan viskoo, niin isän rooli on yhä täristä jännityksestä, kun poika parketille astelee.
– Ei sitä voinut silloin ajatellakaan, että koripallosta tulee näin pitkä ura ja ammatti. Se oli kuitenkin aika pienimuotoista vielä täällä Malmilla, kun hän oli nuori. Sitten kaikki palaset vain loksahtivat kohdalleen.
– Stressaavaakin sitä on ollut seurata, eikä se ole helpottanut vieläkään. Matsien katsominen on edelleen kamalan jännittävää, sitä jännittää sekä Suomen että Sasun puolesta, isä huokaa.
Malmi merkitsee kotia
Malmilaisuus kulkee yhä Sasu Salinin mukana, vaikka asuinpaikka on vuosien varrella vaihtunut moneen kertaan. Susijengin suosikkipelaaja tunnetaan lempinimellä Malmin roskisdyykkari, mutta lempinimen tarina ei suoraan pullojen keräilyyn liity.
– Se oli ehkä Belgiaa vastaan peli joskus 2011 tai 2012. Tilastot näyttivät, että olin tehnyt vähän kaikenlaista, oli riistoa, levypalloa, ehkä joku blokkikin. Vähän sellaista roskatilastoa, että on tehty likaisempaakin duunia kentällä. Luonnehdin itseäni sitten roskisdyykkariksi ja ehkä se Malmikin siinä näkyy, Salin nauraa.
Sweet home, Ala-Malmi, ei haittaa takatalvi. Mitä tääl ei oo sitä ei tarvii.
Näin räppää Gasellit Mitä mä Malagas? -hittikappaleellaan. Nykyään Kanariansaarilla ammatikseen pelaava Salin on räppäreiden kanssa samaa mieltä siitä, että kotiin on aina kiva palata.
– Malmi merkitsee minulle kotia. Olen täältä lähtöisin ja täällä tykkäisin varmasti asua myöhemminkin. Mutta kun vaimo on Espoosta, niin Malmi ei ehkä houkuttele häntä samalla tavalla kuin minua, Salin virnistää.
– Minulle malmilaisuus on juuri sitä, että on ihan sama mistä tulet tai kuka olet. Olet aina tervetullut ja voit olla kuin kotonasi. Itselläni on ollut täällä sellainen fillis. Aina on kiva tulla uudestaan, hän jatkaa.
Malaga, Las Palmas ja Teneriffa. Sasu Salin on pelannut viimeiset kuusi vuotta kovatasoista Espanjan liigaa. Voisi kuvitella, että mies on tarkoituksella valinnut kaupungit, joissa ei talvitakkia tarvita, mutta tämän Salin kiistää.
– Joku varmaan toivoisi, että vastaan kyllä, mutta ei auringon perässä meneminen ole oikeasti ollut tietoinen valinta. Paras vaihtoehto on tullut aina otettua. Näin suomalaisin silmin olen kyllä näissä valinnoissa voittanut, kun mukavia paikkoja ovat, mutta pelisuoritukset edellä on menty, Salin sanoo.
Eikä aurinkorannikon salamavaloissa tai urheilusivujen otsikoissa paistattelu ole muuttanut iloista malmilaista pätkääkään.
– Pullojen kerääminen jatkuu yhä. Nyt kun tultiin Susijengin kanssa Jyväskylästä bussilla, niin kaikki pullot keräsin sieltä ja tänään vein kauppaan. Ihan hyvät rahat tuli!
Juuret-sarjassa pääset EM-kisojen aikana tutustumaan myös Lauri Markkasen, Mikael Jantusen, Elias Valtosen ja Lassi Tuovin tarinoihin.
Korjaus 7.9.2022 klo 11.22: Teneriffa on Kanariansaarilla, eikä Espanjan aurinkorannikolla.
Lue myös: