Yksinkertainen kysymys: jos kerran lastentarhanopettajien ja lastenhoitajien palkka on poikkeuksellisen syvässä kuopassa, miksi he eivät lakkoile?
Vastaan seitsemällä syyllä.
1) Ay-väki on sokaistunut systeemistä
Kun ihminen on kerran imaistu systeemin osaksi, sitä on hankala nähdä ulkopuolelta. He muistuttavat, että nyt ei voi missään nimessä lakkoilla, koska KV-TES (kuntien viranhaltijoiden työehtosopimus, palkkakartelli par excellence) on juuri saatu neuvoteltua. Että parin vuoden päästä sitten.
He eivät pysty kuvittelemaan, että ikiaikaisia neuvottelutapoja ja aikatauluja voitaisiin millään tavalla sotkea. Ehkä se tuntuisi ikävältä, kun rutiineja horjutettaisiin. Mieluummin kampaviineröidään parin vuoden välein ja väliajalla laitellaan ansiosidonnaisia maksuun.
2) Lastentarhanopettajat ja -hoitajat eivät halua lakkoilla
Tätä ei kai saa sanoa ääneen, että ihan on myös oma vika. Ammattiliittojen työntekijät sanovat suoraan, että liitot liikkuvat jäsenistön taisteluvalmiuden tai pysähtyneisyyden mukana. Liitto on sen jäsenet. Jos jäsenistössä ei ole lakkohaluja, ei liittokaan varmasti tee mitään. Sehän on pöyristyttävää, mutta katso kohta 1 ja 3.
Luukkainen heräsi ikiaikaiseen palkkakuoppaan sillä hetkellä, kun asia nousi sattuman seurauksena julkisuuteen.
3) Ay-solidaarisuus on sanahelinää
Lastentarhanopettajia palkkaneuvotteluissa edustaa Juko, julkisen alan korkeakoulutettujen neuvottelujärjestö. (Jos ette ymmärrä, niin ei ihme. Lastentarhanopettajien liitto kuuluu Opettajien ammattijärjestöön, joka kuuluu Akavaan, mutta julkisella puolella neuvottelut hoitaa Juko.)
Mutta Juko edustaa myös esimerkiksi lääkäreitä. Siitä seuraa, että jonkun saamat neuvotteluvoitot ovat lähtökohtaisesti toiselta pois. Liitot kyttäävät toisten korotuksia enemmän kuin taistelisivat yhdessä.
Kaikkien mielestä on myös selvää, että jos varhaiskasvatusväki saisi merkittävästi lisää liksaa, sitä vaatisivat luonnonvoiman lailla myös kaikki muut. (Vaikka jostain syystä näin ei käy, kun miesten palkkoja nostetaan.) Katso kohdat 4 ja 7.
4) Joukkovoima on hajautunut
Varhaiskasvatusalan työntekijöitä edustaa useampikin järjestö ja liitto. Sama tilanne on esimerkiksi sairaanhoitajilla ja lähihoitajilla. Ne haluavatkin olla eriytyneitä, koska eri ammattiryhmät pyrkivät pitämään oman, koulutusajasta tai -painotuksista juontavan erityisyytensä olemassa.
Satunnainen toimittaja saattaa kirjoittaa sydäntäsärkevästi siitä kuinka paljon hän arvostaakaan varhaiskasvatushenkilökunnan työtä. Mutta koneistona media sylkee lakkoilijoiden päälle.
Esimerkiksi OAJ ei halua ammattikorkeakouluissa koulutettuja sosionomeja sekoitettavan yliopistosta valmistuneisiin kasvatustieteen kandidaatteihin. Omia työtehtäviä ja niiden rajoja vahditaan mustasukkaisesti, jotta oma palkkajärjestelmä ei sekoittuisi pienituloisempiin.
Näin voidaan voittaa jotain, mutta samalla menetetään joukkojen voima.
5) Sture ”Oikeisto” Fjäder ja Olli ”Palkka” Luukkainen
Akavan ja OAJ:n nokkamiehet eivät paljon korvaansa lotkauta pienituloisille naisille, vaan Fjäderin tapaan puhuvat ”poliittisista lakoista” (Mitä lakot muutenkaan olisivat?), jos taustalla on yksikään vasemmistohenkinen ihminen.
Luukkainen heräsi ikiaikaiseen palkkakuoppaan sillä hetkellä, kun asia nousi sattuman seurauksena julkisuuteen. OAJ:n Facebook-sivuilla asiasta ei kirjoitettu mitään ennen kuin naisten päivänä liitto heräsi vaatimaan ruusujen sijasta rahaa, koska varhaiskasvatusalan palkkataso on niin heikko. Postauksen alla oli yksi ainoa, tyhjentävä kommentti: ”Tuliko tämä teille jotenkin yllätyksenä?”
Yhtä hiljaa on ollut sosionomeja edustava Talentia.
Miehen on tätä vaikea uskoa, mutta kulttuuriimme on syntynyt ajattelumalli, jonka mukaan naiselle ei tarvitsekaan maksaa yhtä paljon kuin miehille
6) Media vihaa lakkoja, koska ne häiritsevät ihmisten arkea
Satunnainen toimittaja saattaa kirjoittaa sydäntäsärkevästi siitä kuinka paljon hän arvostaakaan varhaiskasvatushenkilökunnan työtä. Mutta koneistona media sylkee lakkoilijoiden päälle. Syynä on palvelujournalismin nimeen vannominen.
Tätä on korostanut esimerkiksi Aamulehden uusi päätoimittaja Jussi Tuulensuu. Siksi saamme lukea juttuja ”lentokenttäkaaoksesta”, ”junakaaoksesta” ja niin edelleen.
Median huoli on siinä, kuinka se tavallinen ihminen pärjää näissä järkyttävissä poikkeusolosuhteissa, kun matkalaukut jäävät ruumaan tai vantaalainen ei pääse yhtenä päivänä töihin.
7) Miehiä nyt vain arvostetaan enemmän
Miehen on tätä vaikea uskoa, mutta kulttuuriimme on syntynyt ajattelumalli, jonka mukaan naiselle ei tarvitsekaan maksaa yhtä paljon kuin miehille.
Asenne pesii ihmisten mielissä ja niiden synnyttämissä rakenteissa. Se ei ole kenenkään vika ja se on kaikkien vika.
Kulttuurinen ilmapiiri tai rakenteet ovat niin hähmäinen asia, että miehen on sitä hankala edes ymmärtää, koska hänen asemansa korjaantuu jopa ilman lakkoja.
Kun kuntien kiinteistöpuolelle ei 2000-luvun alussa saatu riittävästi tekijöitä, heidän palkkojaan nostettiin – ja ongelma ratkesi. Sama voitaisiin tehdä nytkin naisvaltaisen varhaiskasvatusalan kohdalla, jos haluttaisiin. Tästä muistutti Kunta-alan ammattiliiton KTV:n Helsingin yhteisjärjestön entinen puheenjohtaja Ari Lehtinen Helsingin Sanomissa.
Mutta haluammeko me? (Kts. kohdat 1–6.)
Riku Siivonen
Kirjoittaja on Viesti-lehden päätoimittaja. Toimittajana, kolumnistina ja käsikirjoittajana hän on keskittynyt yhteiskunnallisiin aiheisiin.
Tarkennus 12.3. klo 12.50: Tarkennettu termi kohdassa "OAJ ei halua ammattikorkeakouluissa koulutettuja sosionomeja sekoitettavan yliopistosta valmistuneisiin kasvatustieteen kandidaatteihin". Aiemmin jälkimmäiset mainittiin lastentarhanopettajina.