Suomen tähän asti laajimman ympäristörikosjutun yksi oikeuskäsittely on saatu loppuun, kun Rovaniemen hovioikeus antoi torstaina tuomionsa Talvivaaran nikkelikaivoksen ympäristörikosjutussa.
Kainuun käräjäoikeuden keväällä 2016 antamasta tuomiosta valittivat Rovaniemen hovioikeuteen kaikki neljä jutun vastaajaa, syyttäjät ja Kainuun ELY-keskus. Hovioikeus aloitti jutun pääkäsittelyn lokakuussa 2017. Jutun loppulausunnot annettiin marraskuun puolivälissä.
Rovaniemen hovioikeus on muuttanut osittain Kainuun käräjäoikeuden antamia tuomiota. Hovioikeus tuomisti Talvivaara-yhtiön toimitusjohtajana ja hallituksen puheenjohtajana toimineen Pekka Perän törkeästä ympäristön turmelemisesta ajalla 5.5.2006–7.4.2013. Hänelle langetettiin 6 kuukauden ehdollinen vankeusrangaistus.
Hovioikeus hylkäsi Perää vastaan nostetun erillisen syytteen raffinaatin ja sekundääriliuoksen johtamisesta avolouhokseen vuoden 2013 joulukuussa ja tammikuun 2014 välillä.
Yhtiön toimitusjohtajana vuodesta 2012 lähtien noin seitsemän kuukautta toiminut Harri Natunen tuomittiin ympäristön turmelemisesta 100 päiväsakkoon. Hovioikeus muutti rikoksen tekoajaksi 28.9.2012–7.4.2013.
Lassi Lammassaari, joka toimi kaivoksen johtajana, tuomittiin ympäristön turmelemisesta 5.5.2006–31.3.2011 välisenä aikana. Lammassaari tuomittiin edelleen 60 päiväsakkoon.
Rovaniemen hovioikeus hylkäsi Kainuun käräjäoikeuden tavoin osastopäällikkönä toimineen Ville Heikkisen syytteen.
Lisäksi hovioikeus korotti Talvivaara-yhtiölle tuomitun yhteisösakon määrän 500 000 euroon. Syyttäjät vaativat Talvivaara-yhtiöltä, Perältä ja Lammassaarelta rikoksen tuottaman taloudellisena hyötynä 13,3 miljoonaa euroa. Hovioikeus hylkäsi vaatimuksen.
Miljoonien oikeudenkäyntikulut
Perä, Natunen ja Lammassaari vaativat, että Suomen valtio korvaa heidän käräjä- ja hovioikeusvaiheen oikeudenkäyntikulunsa, jotka ovat yhteensä yli 3,8 miljoonaa euroa. Hovioikeus hylkäsi vaatimuksen.
Sen sijaan hovioikeus velvoitti valtion korvaamaan Heikkisen oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa. Hänen vaatimuksensa oikeudenkäyntikulujen korottamisesta hylättiin.
Syiden selvittely kesti pitkään
Hovioikeus katsoi tuomion perusteluissaan muun muassa, että kaivoksen suunnitteluvaiheessa toukokuussa 2006 useat Perän ja Lammassaaren vastuulla olleet lupahakemuksen tiedot olivat puutteellisia. Talvivaara oli metallien talteenottolaitoksen käynnistyksen jälkeen lisännyt lipeän määrää prosessiliuoksessa, mikä hovioikeuden mukaan oli osaltaan vaikuttanut jätevesipäästöjen koostumukseen.
Lisäksi hovioikeuden mukaan Perä ja Lammassaari tiesivät viimeistään syksyllä 2009 kaivoksen jätevesipäästöjen korkeista sulfaattiarvoista, kun he olivat saaneet jätevesinäytteen tulokset. Salmisen veden happamuuden voimakas aleneminen oli havaittu elokuussa 2010, mutta Talvivaaralta oli vienyt kauan selvittää syyt korkeille pitoisuuksille.
Kohtalokas kipsisakka-allas
Kaikkia neljää vastaajaa syytettiin myös hovioikeudessa kipsisakka-altaan neljästä vuodosta vuosina 2008–2013. Hovioikeus asettui käräjäoikeuden kannalle, että allasta oli saanut ympäristöluvan määräysten mukaan käyttää vesien varastointiin ensimmäisen vuodon tapahtuessa.
Allas vuosi toisen kerran vuoden 2010 maaliskuussa. Hovioikeuden mukaan Talvivaara oli vielä tuolloin voinut olettaa vesitaseongelmansa korjautuvan tehtyjen toimenpiteiden avulla. Talvivaara oli vuodon jälkeen ilmoittanut viranomaisille, että vuodot olivat jatkossa vältettävissä. Se tapahtuisi siten, että allasta ei enää käytettäisi vesien varastointiin. Hovioikeuden mukaan Pekka Perä oli tämän ilmoituksen jälkeen laiminlyönyt sen huolehtimisen, ettei altaan käyttö riko ympäristöluvan määräyksiä.
Hovioikeuden mukaan allas oli suunniteltu ja rakennettu kipsisakan läjittämistä varten, eikä sitä ollut tarkoitettu varsinaisesti vesien säilytyspaikaksi. Suurien vesimäärien hallinta aiheutti kuitenkin jatkuvasti ongelmia. Hovioikeus katsoi, että Perälle oli viimeistään maaliskuun 2010 vuodon jälkeen täytynyt selvitä, ettei kaivoksella ollut riittävästi biokaasuliuotuksen keräys- ja varoallaskapasiteettia vastaanottamaan kasoilla olleita liuoksia ympäristöluvassa selostetulla tavalla.
Kolmannen vuodon aikaan marraskuussa 2012 toimitusjohtajana oli Harri Natunen. Hovioikeuden mukaan Perä ja Natunen olivat altaan vesivarastoksi korottamisen jälkeen laiminlyöneet sen huolehtimisen, että allasta käytettiin ympäristöluvan mukaisesti. Hovioikeus toteaa, että raffinaatin johtaminen altaaseen ei ollut ympäristöluvan mukaista, eikä muutenkaan sallittua menettelyä. Lisäksi neljäs vuoto huhtikuussa 2013 oli osaltaan seurausta marraskuun vuodosta.
Vesistöjä on pilaantunut
Lassi Lammassaarella ei hovioikeuden mukaan ollut asemaa yhtiössä 30.4.2012 jälkeen. Hän ei ollut tehtävässään, kun allasta korotettiin ja raffinaattia pumpattiin kipsisakka-altaaseen. Ville Heikkisellä ei ollut asemaa 30.3.2012 jälkeen.
Hovioikeus katsoi, etteivät Lammassaari ja Heikkinen olleet rikosvastuussa altaan vuodoista. Hovioikeuden tuomion mukaan Talvivaaran kaivosalueen lähivesistöjen vedet olivat happamoituneet liian korkeiden natrium-, sulfaatti ja mangaanipitoisuuksien sekä hallitsemattomien kipsisakka-altaan vuotojen seurauksena.
Lisäksi jätevesipäästöjen vaikutuksesta Salminen, Kalliojärvi ja Kivijärvi sekä niiden väliset jokiosuudet olivat pilaantuneet. Päästöt olivat aiheuttaneet pilaantumista ainakin Kolmisopessa ja Laakajärven pohjoisosissa sekä Jormasjärvessä ja niihin johtavissa jokiosuuksissa.
Talvivaara on monisyinen tapaus
Rovaniemen hovioikeudessa käsitelty ympäristörikosjuttu on yksi osa hyvin monimutkaista vyyhtiä, joka Talvivaaraan on kytkeytynyt, luonnehtii Itä-Suomen yliopiston ympäristöoikeuden professori Tapio Määttä.
– Rikosprosessi on jäävuoren huippu Talvivaaran ongelmien osalta.
Talvivaara on jo heijastunut lupien myöntämiseen.
Tapio Määttä
Määtän mukaan Talvivaara on työllistänyt todella paljon oikeuslaitosta. Toimintaan liittyviä merkittäviä ongelmia on käsitelty Vaasan hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Niissä on tehty kymmeniä erilaisia päätöksiä liittyen aluehallintoviraston lupamenettelyyn ja ELY-keskuksen valvontaan. Määttä lisää listaan vielä toiminnan muutostilanteisiin liittyvät päätökset.
– Kaivoksen luvituksessa ja valvonnassa on tehty virheitä, ja rikosprosessissa ovat nyt yrityksen vastuuhenkilöt. Kainuun ELY-keskuksen toiminta ei myöskään ollut aikoinaan riittävää.
Vuonna 2012 ympäristöministeriö kuitenkin totesi juuri ennen kipsisakka-altaan suurta vuotoa, että Talvivaaran valvonta on kunnossa. Sen jälkeen ympäristöministeriö vastasi vielä Euroopan komission esittämiin kysymyksiin, jotka koskivat tapahtuma ennen kipsisakka-altaan vuotoa, sen aikana ja sen jälkeen.
Talvivaara antoi askelmerkit tulevaisuudelle
Tapio Määttä luonnehtii, että yrityksellä on selvilläolovelvollisuus ja sen täytyy tietää, missä mennään. Talvivaaran tapauksesta on Määtän mukaan opittu ja voidaan edelleen ottaa oppia kaivosten ympäristöasioihin.
Määttä pohtii, miksi Talvivaara sai luvan, jossa ei otettu huomioon kaikkia ongelmia. Hän lisää, että lupapäätös perustuu siihen, mitä tietoja yritys lupaviranomaiselle toimittaa. Talvivaaran kohdalla yksi kysymys on ympäristöluvan löysyys.
– Talvivaara on kuitenkin jo heijastunut lupien myöntämiseen ja siihen, miten luvan saanutta valvotaan.
Määttä nostaa esille Kolarin Hannukaisen kaivoksen, jonka lupahakemukseen Pohjois-Suomen aluehallintovirasto vaati muun muassa yli sata täydennystä. Lisäksi Kuopion havusellutehtaalle asetettiin yläraja sulfaattipäästöille.
Vahingonkorvausvaatimukset AVI:lle
Talvivaaran rikosjuttuun liittyen Kainuun käräjäoikeudessa yritettiin sovitella myös ympäristövahinkojen korvauksia. Sovittelussa oli mukana yksityishenkilöitä ja Talvivaara Sotkamo Oy:n konkurssipesä.
Osa vaadituista korvauksista on Määtän mukaan sellaisia, joilla ei ole yhteyttä rikosjuttuun.
– Vesistöjen pilaantumisen vuoksi vahinkoa kärsineiden tulisi panna asia uudelleen vireille vaatimalla vahingonkorvauksia aluehallintovirastossa, professori Tapio Määttä sanoo.
