Kun ilmassa leijuva jääkide kohtaa valonsäteen, muodostavat ne yhdessä jännittävästi hehkuvia renkaita, kaaria ja valoläiskiä: haloja.
Halot ovat taivaan valoilmiöistä se kaikkein yleisin, ja Tähtitieteellinen yhdistys Ursa julistaa joka kevät havaintotempauksen nimeltään halohuhtikuu. Toisaalta, haloja voi bongata yhtä lailla myös kesällä ja talvella.
Ja voi pojat, halobongaamisen suomalaiset totta tosiaan taitavat.
Halomuotoja on monenlaisia: laskutavasta riippuen noin sata tunnettua muotoa. Ja näistä pelkästään suomalaiset ovat löytäneet noin kolmasosan. Esimerkkeinä halomuodot Moilasen kaari ja Mikkilän kaari – näistä lisää tuonnempana jutussa.
Haloja voi nähdä Suomessa noin 150–200 päivänä vuodessa, yleensä keväällä, kesällä ja talvella.
Yleisimmät halot ovat nimeltään 22 asteen rengas, auringonpilari, sivuaurinko ja 22 asteen ylläsivuava kaari. Halojen esiintymisiä kutsutaan halonäytelmiksi.
Halonäytelmässä voi hehkua samaan aikaan useampikin halomuoto. Tavallisesti halonäytelmässä näkyy yhtä aikaa 1–4 muotoa, mutta näytelmä voi olla myös yhden halomuodon monologi.
Saattaa kuulostaa melko korkealentoiselta touhulta, mutta sitä se ei välttämättä ole. Haloharrastus on nimittäin laji, joka ei syrji. Uusia halomuotoja ovat löytäneet ja bonganneet niin aktiiviharrastajat kuin kokemattomatkin. Lisäksi halon valokuvaamiseen riittää tavallinen kännykkäkamera, eikä ihmisen tarvitse olla mikään velho valokuvaamisessa.
Taivas on kuin löytöretkeilijöiden luvattu maa – uusia halomuotoja voi kokeneiden harrastajien mukaan löytyä yhä.
– Uusi halo voi sattua kohdille kenelle tahansa. Yleensä ne uudet muodot on todettu kuvista jälkikäteen tarkemmin katsottuna, sanoo pitkän linjan haloharrastaja ja ilmiöstä kirjankin kirjoittanut Marko Riikonen.
Halohuhtikuu on lopuillaan, mutta hermostua ei kuitenkaan kannata. Riikosen mukaan haloja näkyy myös toukokuussa ja ylipäänsä kesällä – mies itse odottaa jo talven haloja.
Miksi suomalaiset ovat “halohullua” kansaa?
Eukonkanto, kännykänheitto ja suopotkupallo – Suomessa kukkivat mitä erikoisemmat harrastukset. Mutta että halot – mikä saa suomalaiset kääntämään katseensa niihin?
– Suomi ja suomalaiset ovat ihan omassa luokassaan. Jotain ehkä kertoo se, että halomuotoja tunnetaan nyt 115. Näistä 44 on sellaisia, että suomalaiset ovat ne löytäneet tai olleet mukana löytämässä, kertoo Riikonen.
Tarkkaa käsitystä siitä, miksi suomalaiset ovat hurahtaneet haloihin, ei ole. Pitkän linjan haloharrastajat – joiden tietotaso on kylläkin jo enemmän halotutkijan tasoa – Jarmo Moilanen, Marko Mikkilä ja Riikonen esittävät omat arvelunsa haloinnostukseen: Ursa, Suomen sijainti, luonto ja suomalainen mielenlaatu.
Haloharrastuksen järjestäytynyt historia yltää Suomessa 1980-luvulle, kun muun muassa aktiivi Marko Pekkola innosti muita mukaan. Ursalla oli jopa halojaosto, johon muun muassa Riikonen ja Moilanen intoutuivat mukaan. Innostus levisi ja on pysynyt yhä yllä.
Nykyisin Ursan ylläpitämä havaintojärjestelmä Taivaanvahti on myös oma innoituksensa lähde, ja melko harvinainen kansainvälisestikin katsottuna. Siellä kuka vain voi julkaista kuvia haloista, ja puhua niistä muiden innostuneiden kanssa.
Myös Suomen sijainti ja vuodenajat ovat omiaan halojen esiintymiseen. Halot tarvitsevat syntymiseen valon lisäksi nimittäin jääkiteitä, ja niitähän Suomesta löytyy.
Tämän lisäksi syitä haloharrastuksen perinteisiin voi vain arvella. Parhaimmillaan harrastus voi olla hyvinkin intensiivistä, aikaavievää ja jopa fyysisesti haastavaa.
– Kai me vain olemme sitten niin hullua kansaa, pohtii Mikkilä nauraen.
Haloihin hurahtaneet ovat jahdanneet valoilmiöitä läpi taivaat ja maat
Haloharrastus voi olla huoletonta valokuvaamista silloin tällöin. Se voi kuitenkin olla myös paljon enemmän, nimittäin elämäntapa.
Alla kolmen Ursan palkitseman konkarin tarinat siitä, mitä kaikkea haloihin hurahtaminen on heille antanut:
- Marko Riikonen: "Varmana löytyy vielä uusia halomuotoja"
Kaikki lähti liikkeelle vuosikymmeniä sitten, kun Riikonen luki nuorena haloista. Sitten hän näki 22 asteen kaaren – ja se oli menoa.
– Oikeastaan sekosin niistä silloin aika lailla, kun tajusin, että tällaistakin voi olla!
Ja sillä tiellä ollaan yhä, takana on 30 vuotta haloharrastusta, haloista kirjoitettu kirja ja nippu uusia halomuotoja.
Haloharrastajat ovat hieman eri mieltä siitä, mikä valonlähde kelpaa halon synnyttäjäksi. Jotkut suosivat vain niitä haloja, jotka syntyvät itsestään luonnossa Auringosta tai Kuusta kajastavan valon myötä ilman ihmistä.
Riikonen kuitenkin kuuluu heihin, jotka eivät vierasta mitään syntytapoja. Kaikki halot kelpaavat, kuten vaikkapa kirkkaan kohdevalon keilassa näkyvät halot.
– Kun tiedät, että tuolla jossain on jääsumu eikä Kuuta tai Aurinkoa näy, niin kyllähän minä nyt haluan sytyttää sen lampun ja tietää mitä se jääsumu pitää sisällään, Riikonen sanoo.
Eikä aktiiviharrastuksessa pidä unohtaa jääkiteitä, joita ilman haloja ei ole. Jääkiteitä on erilaisia, ja niiden muoto sekä asento ovat avainasemassa halon syntymisessä. Aktiiviharrastajat tutkivat ja kuvaavat myös jääkiteitä.
Riikonen on vienyt halojen metsästämisen seuraavalle tasolle – "ryynäämisen" tasolle.
Ryynäämisellä Riikonen tarkoittaa sitä, kun kirkkaalla valolla osoitetaan jääsumupilveen ja halot tulevat näkyviin. Se, millaisia haloja syntyy, riippuu suurilta osin jääkiteiden muodosta. Ryynätessä liikutaan jääsumupilvien perässä valon, kameran ja mikroskoopin kanssa. Joskus ryynääminen voi olla ympärivuorokautista hommaa.
– Siinä hiki lentää, ja se on ihan oikeasti halojen jahtaamista, sillä tuuli voi liikuttaa jääsumupilveä miten haluaa.
Ryynäämällä ja kohdevalojen kautta on löydetty suuri osa uusista halomuodoista. On myös käynyt niin, että ryynätessä löydetty halomuoto on nähty myöhemmin myös auringon synnyttämänä.
Ryynäämisen myötä saadut halokuvat ovat Riikosen kuvailun mukaan “aika ufoja” sillä ne on otettu pimeällä ja halo "leijuu" jopa aivan ihmisen ympärillä kidepilvessä
Riikonen toivoo, että yhä useampi intoutuisi haloharrastukseen.
– Viime talvena ei kukaan meistä vanhoista parroista ryynännyt, joten toivon, että tulisi uusia tyyppejä. Lisäksi olisi todella hienoa, jos joku pystyttäisi Suomessa automaattisen halokameran. Potentiaalia on paljon, ja varmana löytyisi vielä lisää uusia halomuotoja.
- Jarmo Moilanen: “Aivan puskista tuli Moilasen kaari”
Jos taivaalle piirtyy rengasmainen valoilmiö, ja sen sisälle auringon yläpuolelle terävä V-kirjainta muistuttava muoto, on kyseessä Moilasen mukaan nimetty harvinainen haloilmiö Moilasen kaari.
Monelle suomalaiselle vuosi 1995 on hienoa aikaa muistella, mutta Moilaselle se on sitä erityisesti. Silloin hän nimittäin näki hienon halonäytelmän Oulunsalossa.
– Suljin heti työpaikkani oven, kiipesin naapuritalon katolle ja otin kuvia. Myöhemmin ilmeni, että näytelmässä oli uusi halomuoto. Se tuli aivan puskista!
Halomuoto sai nimen Moilasen kaari, ja sitä on nähty sittemmin ympäri maailmaa. Yksi asia vielä ilmiössä piinaa.
– Vielä ei tiedetä varmuudella mikä on halomuodon synnyttävän jääkiteen tarkka muoto, ja miten se asennoituu ilmassa. Ehkä se arvoitus ratkeaa tässä vielä joskus, Moilanen pohtii.
Jääkiteet muutenkin kiinnostavat haloissa paljon, sillä Moilanen on koulutukseltaan geologi. Onhan vesijää mineraali siinä missä kivienkin mineraalit.
Vaikka Moilasella on takanaan 30 vuotta haloharrastajana, ja yksi englanninkielinen tietokirjakin alaskalaisprofessorin kanssa, jatkaa mies kamera kaulassa liikkumista ja taivaalle kuikuilua. Moilasen aikanaan harrastukseen mukaan vienyt “löytöretkimeininki” kiehtoo yhä.
– Taivaalle vilkuilu on selkäytimessä. Halojen kanssa on koko ajan pieni jännitys, sillä aina voi löytyä jotain uutta. Vielä on esimerkiksi löytämättömiä haloja, jotka on teoreettisesti ennustettu, mutta niistä ei ole kuvia. Tiedä vaikka semmoinen Kajaanin taivaalle ilmestyisi, mies nauraa.
- Marko Mikkilä: “Joskus on aika hullun hommaa”
Marko Mikkilä arvioi löytäneensä muutaman uuden halomuodon 15-vuotisen harrastuksensa aikana. Hän on saanut Riikosen ja Moilasen tapaan Ursan Stella Arcti -palkinnon halolöydöistään.
Vuonna 2005 hän löysi uuden halomuodon, joka sai nimen Mikkilän kaari. Lisäksi 2013 hän löysi yläpilvistä uuden halomuodon, joka sai nimen 32 asteen kaari.
On kuitenkin yksi havainto, joka on erityisesti jäänyt mieleen: Kernin kaari. Mikkilä nimittäin valokuvasi ilmiön ensimmäisenä maailmassa. Ensimmäisen kerran Kernin kaaresta löytyy historian kirjoista merkintä vuodelta 1895, kun H.F.A. Kern kuvaili ilmiötä Alankomaissa.
Mikkilä otti mullistavan otoksen niinkin eksoottisessa paikassa kuin Sotkamossa. Hän metsästi haloja sinä päivänä satojen kilometrien edestä.
– Minulla oli aavistus, että jotain erityistä taivaalla saattaisi näkyä. Jahtasin kuvia koko päivän, varmaan yhteensä tuhat kilometriä. Kotimatkalla ajoin melkein hirvikolarin.
Mikkilä on ollut myös Riikosen ja Moilasen mukana ryynäämässä.
– Kerran olimme viikon Rovaniemellä. Saattoi olla 18 tuntisia päiviä melkein 40 asteen pakkasessa. Hupinsa kullakin, mutta kyllä se joskus on aika hullun hommaa, mies nauraa.
Ja loppua ei näy – tämä insinööri nähdään jatkossakin katse kohdistettuna taivaalle.
– Jokaisen pitäisi kokea tämä. Kyllä tässä haloja jahdataan varmaan hautaan asti.
ANNETAAN HALOHUHTIKUULLE ARVOISENSA LOPETUS: OLE OMAN ELÄMÄSI HALOHULLU, JA LÄHETÄ HALOKUVA MEILLE TAI TAIVAANVAHTIIN!